Kesäkuussa 2017 suomalaisten luottolaitosten myöntämistä kulutusluotoista valtaosa (74 %) sidottiin vaihtuviin korkoihin, lähinnä eripituisiin euriboreihin (63 %), Suomen Pankki kertoo. Luvut eivät sisällä tili- ja korttiluottoja. Kulutusluotot ovat kustannuksiltaan siten – asuntolainojen tapaan – alttiita korkojen nousulle.
Kiinteisiin korkoihin, joihin markkinakorkojen muutokset eivät vaikuta, sidottiin uusista kulutusluotoista kesäkuussa 2017 noin 23 prosenttia. Näiden osuus on ollut supistuva viime kuukausien aikana.
Uusien vaihtuvakorkoisten kulutusluottojen keskikorko oli 4,07 prosenttia kesäkuussa 2017. Todellinen vuosikorko, jossa otetaan huomioon myös muut lainanhoitokulut, oli puolestaan 5,24 prosenttia.
Suomalaisten kotitalouksien kulutusluottokannan kasvuvauhti on yhä kiihtynyt.
Suomen Pankin mukaan kesäkuussa 2017 kannan kasvu oli 7,4 prosenttia, kun se vuotta aiemmin vastaavaan aikaan oli 4,4 prosenttia. Erityisesti vakuudettomien kulutusluottojen kanta on kasvanut merkittävästi. Asuntolainakannan vuosikasvu sen sijaan on edelleen hidastunut ja oli 2,1 prosenttia kesäkuussa 2017.
Kulutusluotot voivat olla joskus tarpeellinen ratkaisu hakea lainaa. Vähän huolestuttavalta kuitenkin näyttää alan jatkuva räjähdysmäinen kasvu.