Tilastokeskuksen rekisteröimiä omaisuustuloja ovat rekistereistä saatavat vuokra-, korko- ja osinkotulot, omaisuuden veronalainen luovutusvoitto ja yksityiseen vakuutukseen perustuvat eläkkeet ja muut omaisuustulot verotuksesta.
Osinkotuloihin sisältyy sekä verottomat että veronalaiset osinkotulot ja osuuspääoman korot. Lisäksi tulonjakotilastossa omaisuustuloihin sisältyvät (haastattelutietoihin perustuvat) lähdeveronalaiset korkotulot sekä verovapaat korkotulot ulkomailta, jotka eivät sisälly tulonjaon kokonaistilastossa käytettävään määritelmään.
Tilastokeskuksen mukaan selvästi korkein omaisuustulojen bruttotulo-osuus oli odotetusti maan ylivoimaisesti suurituloisimmassa kunnassa Kauniaisissa, jossa keskimäärin peräti kolmannes (33,2 %) asuntokuntien bruttotuloista oli omaisuustuloja. Omaisuustulojen korkea taso näkyy myös siinä, että tuloerojen taso käytettävissä olevien rahatulojen Gini-kertoimella mitattuna on Kauniaisissa kaikki kunnat huomioiden selvästi korkein (49,2 % vuonna 2016).
Väestöltään pienissä varsinaissuomalaisessa Oripään ja ahvenanmaalaisessa Sottungan kunnissa omaisuustulojen bruttotulo-osuus oli vuonna 2016 Kauniaisten jälkeen seuraavaksi korkeimmat, Oripäässä 21,3 ja Sottungassa 18,6 prosenttia. Kemin, Sallan ja Sodankylän asuntokunnilla omaisuustulojen merkitys oli pienin; heillä vain 3,5 prosenttia kokonaistulosta oli omaisuustuloja.
Kuvio: Asuntokuntien saamien omaisuustulojen osuus (%) bruttotuloista keskimäärin vuonna 2016. Kymmenen korkeimman ja matalimman osuuden kuntaa