Tunnista huono johtaja näistä 5 piirteestä

Yrityksen toiminta kärsii huonosta johtajasta. Tunnista huono johtaja näistä 5 piirteestä.
Tunnista huono johtaja Tunnista huono johtaja

Jos työntekijät eivät saa johdolta tarvittavia työkaluja, koulutusta, aikaa, kehitystä, odotuksia, näkemyksiä ja resursseja, johto ei onnistu työssään. Huono johtaja alentaa työntekijöiden työmoraalia, eivätkä he ole niin omistautuneita työlleen.

Ilmarisen ja Evalua Internationalin teettämässä tutkimuksessa todettiin, että huono johtaminen voi maksaa yritykselle miljoonia. Tutkimustulokset puhuu puolestaan ja niistä käy ilmi, että investointi johtamisen kehittämiseen voi parantaa yritysten tulosta merkittävästi. Heikko johtaminen ilmeni tutkimuksessa puutteina mm. esimiehen viestinnässä, palautteen antamisessa, tavoitteenasetannassa sekä oikeidenmukaisessa kohtelussa.

Johtamistaitoja onneksi on helppo parantaa, valmentaa ja harjoitella. Jos yritys haluaa tavoitella menestystä, ei varaa huonoon johtoon ole. Ilmarisen ja Evalua Internationalin teettämän tutkimuksen ohessa tehdyn laskelman mukaan esimerkiksi 5 000 euron investointi tutkimuksessa alisuoriutuneeseen yksikköön, maksaisi yli kymmenkertaisesti itsensä takaisin parantuneen taloudellisena tuloksena.

Johtajan tulisi pitää työntekijöiden johtamista ensisijaisena tehtävänään. Yritys pystyy pitämään kiinni parhaista ja tuotteliaimmista työntekijöistään hyvillä johtamistaidoilla. The Inc. –sivusto listaa viisi piirrettä, joista voimme tunnistaa huonon johtajan.

1. Narsistiset taipumukset

Äärimmäisessä muodossa tämä on hyvin valitettava tilanne sekä johtajalle, että työntekijälle. Joseph Burgo kuvailee kirjassaan The Narcissist You Know, että työpaikalla narsisti vetoaa usein halveksuntaan saadakseen muut tuntemaan itsensä epäonnistuneeksi ja itsensä voittajaksi. Hän saattaa pilkata muita tai heidän tekemää työtä ja kaikkein myrkyllisimmillään, hän saa sinut epäilemään itseäsi ja arvoasi työpaikallasi.

2. Ei tunnusta hyvää työpanosta

Ei kannata aliarvioida hyvän työpanoksen tunnustamista. Tämä gallup tutki yli neljää miljoonaa työntekijää ympäri maailman ja sai selville, että työntekijän säännöllinen tunnustus ja kiitos kannattaa, sillä se

  • Lisää tuottavuutta
  • Lisää sitoutumista
  • Pitää työntekijät työssään useampia vuosia
  • Auttaa samaan asiakkailta korkeampia uskollisuus- ja tyytyväisyyspisteitä
  • Parantaa työturvallisuutta.

3. Kohtelee työntekijöitä kuin numeroita

Työntekijöiden kohtelu esineinä tai numeroina – eikä voimavarana – ei tuota hyviä tuloksia. Jos motiivi työntekijän palkkaamiseen on puhtaasti tuottavuus ja voitto, ei työntekijän hyvinvointi tai onnellisuus ole kiinnostuksen kohteena.

Näissä työympäristöissä ei ole juurikaan näyttöä siitä, että johtajat näyttäisivät alaisilleen myötätuntoa, empatiaa tai pitäisi heitä arvokkaina ihmisinä. Lopputuloksena voidaan nähdä mm. korkeita stressitasoja, useita poissaoloja ja työuupumusta.

4. Valvoo liikaa

Jos johtaja ei luota alaisiinsa ja mikromanageroi liikaa, hän voi luoda ympärilleen hyvin tukalan työympäristön. Itsevaltainen johtamistyyli ei anna tilaa ryhmäkeskusteluille tai –panoksille, joka taas rajoittaa luovuutta ja työntekijöiden halua oppia uusia asioita.

5. Panttaa tietoa

Hyvän johtajan ja työntekijän suhteen perusta on luottamus. Tämä perusta ei yksinkertaisesti onnistu, jos johtaja ei ole avoin työssään. Avoimuutta harjoittava johtaja sen sijaan herättää työntekijöissä kunnioitusta. Tämän seurauksena työntekijät tekevät kovemmin töitä, ovat innovatiivisempia ja ratkovat ongelmia nopeammin.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Katso kommentit (1) Katso kommentit (1)
  1. 6. Istuu johtajan pallilla, mutta luulee istuvansa jossain ihan muualla. Parhaassa tapauksessa golfkentän kahvilassa, pahimmassa taas strippiklubilla.

    7. Istui ennen johtajan pallilla, mutta istuu nyt jollain muulla, rajatilaista persoonaansa paremmin vastaavalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
KOnsultatiivista varainhoitoa tarjotaan nykyään myös pienemmille sijoittajille

Varainhoito – vaihtoehto sinullekin?

Seuraava artikkeli
talo kerrostalo Helsinki asuntomarkkinat asunnot talous

Säästöpankkiryhmä: Suomen asuntomarkkinat hyvässä vireessä