Kumppaniblogit

Matkustelu, rahanmenoa vai rahansäästöä?

Matkat ovat yksi tavallisimmista asioista, joita varten säästetään. Moni sanoo, että matkustelisi enemmänkin, jos olisi rahaa. Yleinen ajatushan on, että matkalla menee rahaa väistämättä enemmän kuin arkielämään Suomessa. Mutta sehän ei ole ihan koko totuus.

Muistan hyvin itsekin ne ajat, kun matkaan säästäminen oli pitkä projekti. Etenkään opiskeluvuosina ei reissuun lähdetty noin vain, vaan kyseessä oli aina suunnitelmallinen pitkän jänteen hanke. Yli kahden viikon kaukomatka tuntui tuolloin lähinnä kaukaiselta haaveelta. Matkailu näyttäytyi kalliina, mutta ah niin kiehtovana arjen katkaisijana.

Vasta myöhemmin oivalsin, että lyhyet matkathan ne ovat niitä kaikkein kalleimpia. Varsinkin, kun miettii reissun päivähintaa ja suhteuttaa siihen sen, että tietyt kertaluonteiset kulut tulevat maksettavaksi joka tapauksessa, oli reissussa sitten 5 päivää tai 50 päivää.

Taloustietoinen pyrkii matkustamaan pidempään

Jos siis kerran maksaa lennoista useamman satasen, eikö silloin kannattaisi olla paikan päällä mahdollisimman pitkään, jolloin lennon hinta tulee päivittäiskuluiksi jyvitettynä muotoutumaan varsin kohtuulliselle tasolle? Puhumattakaan, että matkanautintoa voisi samalla pitkittää.

Lyhyellä lomamatkalla ohjelmaan saatetaan haluta ottaa vaikkapa 5 erilaista aktiviteettia tai vähän kalliimpaa maksullista nähtävyyttä. Kahden viikon ajalla ne nostavat luonnollisesti päivähintaa enemmän kuin 2 kuukauden ajalle hajautettuna.

Suurin osa ihmisistä valitsee käytännön syistä nämä perinteiset viikon tai kahden lomamatkat, joilla nautitaan sitten ns. koko rahan edestä. Pidemmän kaavan matkailu taas on mahdollisuus nauttia maailmalla olosta pidempään, pitäen samalla elinkustannukset ruodussa, niin että voi jopa säästää.

Otetaan esimerkki (maltillisen budjetin reissuista):

 

2 viikkoa Thaimaassa, 2 hlöä

Lennot 600 € x 2 = 1200 €

Majoitus keskitason hotellihuoneessa 40 € x 14 = 560 €

Ruokailut 20 € x 14 = 280 €

Muut kulut 40 € / vrk x 14 = 420 €

Kokonaishinta yht. 2460 € (88 € / vrk / hlö)

 

2 kuukautta Thaimaassa, 2 hlöä

Lennot 600 € x 2  = 1200 €

Majoitus kuukausivuokralla 2 kk x 300 € = 600 €

Ruokailut 20 € x 60 vrk = 1200 €

Muut kulut 20 € x 60 = 1200 €

Kokonaishinta yht. 4200 €  (35 € / vrk / hlö)

Kuukausikulut yht. 2100 € -> 1050 € / hlö (sis. lennot), ilman lentoja: yht. 1500 € ja 750 € / hlö

Vähän pidemmällä matkalla päivittäiskulut on siis helppo tiputtaa reilusti alle puoleen parin viikon lomamatkan päiväkuluista, jotka nekin olivat erittäin kohtuulliset tässä esimerkkilaskelmassa.

 

Saman pariskunnan kk-kulut Suomessa:

Asuminen 1000 €

Ruokakulut 500 €

Muut kulut   1200 €

Yht. 2700 € / kk -> 1350 €  / hlö / kk ja 45 € / vrk /hlö

Päiväkustannuksissa ei ehkä suuren suurta eroa pidempään Thaimaan matkaan nähden, mutta kuukausitasolla matkoilla olo säästää tämän esimerkkilaskelman pariskunnalta kuitenkin 600 €.

Lentohintojen vaikutus sulaa yhä vain pienemmäksi oleskeluajan edelleen pidentyessä. Eikä pidä unohtaa sitä, että näissä Thaimaan kaltaisissa edullisissa kohteissa budjettiin mahtuu mukaan ulkona syöminen päivittäin, kaiken muun hyvän, kuten lämmön, rentoutumisen ja kauniiden maisemien lisäksi.

 

Näistä syistä pidempi matka tulee edullisemmaksi:

  • Mahdollisuus majoittua kuukausivuokralla tai tinkiä muutoin majoituksen hinnat kohdilleen pitkän oleskelun perusteella
  • Yli kuukauden matkalla ehtii löytää edulliset ja hyvät ravintolat tms. palvelut, eikä maksa niin helposti ylihintaa
  • Pidemmällä matkalla eletään reissuarkea, ilman jokapäiväisiä maksullisia hemmotteluja ja huveja
  • Pidemmällä matkalla muutaman kalliimman aktiviteetin tai nähtävyyden hinta tasoittuu, siihen nähden, että lyhyellä matkalla saattaa olla ohjelmassa joka päivä jotain maksullisia rientoja
  • Pidemmän matkan ajaksi oman asunnon voi yrittää vuokrata ja pyrkiä minimoimaan laskut katkaisemalla joitain sopimuksia / tilauksia

 

Pitkiä reissuja voi siis pitää hyvinkin tapana säästää ja elää kustannustehokkaasti miellyttävissä ympäristöissä. Moni pystyy tipauttamaan kuukausikulut reissussa puoleen ja allekin siitä, mitä kuukausikulut olisivat Suomessa.

Pidemmät reissut tietenkin onnistuvat parhaiten, jos työ- ja elämäntilanne ovat joustavat, tai ne päättää muovata sellaisiksi. Palkkatöissä ollessaankin voi parhaassa tapauksessa tehdä tunteja reilusti sisään, niputtaa lomia ja pitää sitten vapaata ilman huolta merkittävästä ansionmenetyksestä.

Pitkän matkan luksusta voivat olla kiireettömät aamupalahetket ja nähtävyydeksi saattaa riittää näkymät omalta parvekkeelta

Keskeytyksetön palkantulo vai enemmän aikaa olla ja nauttia matkalla?

Toisaalta tiukasti raamitetussa perinteisessä paikkasidonnaisessa palkkatyössä lomien ja poissaolojen järjestely voi olla haasteellista. Kun reissua varten joutuu ottamaan palkatonta vapaata, on ansionmenetys silloin tietenkin matkan talousvaikutuksissa huomioitava tekijä. 

Mutta onko keskeytyksetön palkansaanti kuitenkaan lopulta arvokkaampaa kuin maailmalla saadut kokemukset ja vietetyt hetket? Se pitää jokaisen miettiä omalta kohdaltaan. Jos tavoitteena on yhdistää mahdollisuus matkustella ja toimia samalla talousviisaasti, ehkä rahaa säästöönkin saaden, pidemmät matkat ovat siihen oiva keino.

Itse ajattelen, että jos suinkin mahdollista, kannattaa pyrkiä tekemään vaikka yksi pidempi matka vuodessa, esimerkiksi juuri 2 kuukauden mittainen reissu. Vähän pidempää matkaa voi pitää jo arjesta irroittavana “minieläkkeenä”, jonka aikana ehtii päästä myös vähän syvällisemmin sisään matkakohteeseen. Sen lisäksi, että etuna on juuri tämä kustannustehokkuus verrattuna useampaan lyhyempään viikon tai parin reissuun. 

Miksipä sitä ei nauttisi mukavasta elämänlaadusta edulliseen hintaan ja säästäisi mieluummin matkustamalla kuin matkustelusta.

“Long term travels enables savings while also enriching your life experience”

Rosita Juurinen

Matkabloggaava läppäriyrittäjä, “vapausmentori” & piensijoittaja
www.matkaopasvapauteen.com

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös