Nordean mukaan varovaiseksi jäänyt vuoden 2018 tulosohjeistus ja verkkoyksikön pettymys tuovat painetta Nokian tulosennusteisiin.
Teknologiayhtiön viime vuoden viimeisen neljänneksen oikaistu liiketulos oli 1 004 miljoonaa euroa, kun tietopalvelu Factsetin mukaan analyytikoiden konsensusennuste oli keskimäärin 894 miljoonaa euroa. Vuosi sitten liikevoitto oli 940 miljoonaa euroa. Tosin analyytikoiden ennusteissa oli suurta hajontaa.
Nokia arvioi näkymiään varovaisesti. Koko vuonna 2018 Nokia tavoittelee 0,23 euron ja 0,27 euron välillä olevaa laimennettua ei-IFRS-osakekohtaista tulosta, ja koko vuonna 2020 Nokia tavoittelee 0,37 euron ja 0,42 euron välillä olevaa laimennettua ei-IFRS osakekohtaista tulosta.
Analyytikot ovat ennustaneet tälle vuodelle noin 0,28 euron osakekohtaista tulosta. Viime vuonna oikaistu osakekohtainen tulos oli 0,33 euroa.
”Odotamme verkkoliiketoiminnan markkinan supistuvan jälleen vuonna 2018, vaikkakin aiemmin arvioimaamme hieman hitaammin ottaen huomioon varhaiset merkit olosuhteiden parantumisesta PohjoisAmerikassa. Vuosina 2019 ja 2020 arvioimme markkinaolosuhteiden parantuvan selvästi laajojen 5Gverkkorakennushankkeiden ansiosta”, Nokian toimitusjohtaja Rajeev Suri toteaa.
Nokialle keskeisen verkkoyksikön kannattavuus jäi selvästi odotuksista, arvioi Nordea aamukatsauksessaan.
”Verkkoyksikön liikevoittomarginaali oli 11,1 %, kun konsensusennuste povasi 12,1 %:n kannattavuutta. Kuluvalle vuodelle Nokia antoi ennakoitua varovaisemman tulosohjeistuksen niin verkkoyksikölle kuin koko konsernille.”
Valopilkkuna voi Nordean mukaan kuitenkin pitää sitä, että yhtiö loivensi aiempaa arviotaan verkkomarkkinoiden supistumistahdista. Tulosjulkistuksen myönteistä antia oli myös Huawei‐sopimuksen arvo. Sopimus vaikuttaa tuottavan Nokialle yli kaksinkertaisesti konsensusodotuksiin verrattuna, Nordea toteaa.
Nokian hallitus ehdottaa odotetusti 0,19 euron osakekohtaista osinkoa, mikä on 2 senttiä viime vuotta enemmän. Nokian hallitus on sitoutunut ehdottamaan kasvavaa osinkoa myös vuodelta 2018.
Myös sijoituspalvelutalo FIM oli pettynyt Nokian ohjeistukseen.
#Nokia 2018 ohjeistus suhteessa ennusteisiin vaisu. Huomiomme kiinnittyy johdon haluun ohjeistaa 2020 sekä positiivisen oloiseen kommentointiin 5G murrokseen liittyen. Technologies todella kova 85% EBIT-% ohjeistus ja 10% CAGR kasvu ?Mielestämme kokonaisuus positiivinen ?
— FIM Syke (@FIMSyke) 1. helmikuuta 2018
Inderesin Nokia-analyytikko Mikael Rautanen kommentoi Nokian Q4-tuloksen ensivaikutelmaa, sekä ”mystisiä” tavoitteita vuosille 2018 ja 2020.
