Yritysuutiset

Orava Asuntorahasto selvittää mahdollisuutta muuttamista sijoitusrahastoksi ja REIT-rahastosta luopumista

Orava Asuntorahaston hallitus on osana strategia- ja rakennetarkastelua päätynyt arvioon, että nykyinen listattu REIT-rahasto ei ole optimaalinen rakenne yhtiön tulevan kehityksen kannalta.

Reit-rahastona yhtiön liiketoimintamalli on menettänyt kilpailukykyisyyttään merkittävästi. Sen muuttaminen on haasteellista ilman rakenteellista muutosta, yhtiö kertoo tiedotteessaan. Tästä osaltaan kertoo vuosina 2016-2017 heikentynyt ja negatiiviseksi kääntynyt tuloskehitys samoin kuin osakekurssin kehitys.

Löytääkseen vaihtoehtoja nykyiselle rakenteelle ja liiketoimintamallille Oravan hallitus on tunnistanut ja arvioinut useampia rakenne- ja liiketoimintamalleja. Niitä on arvioitu suhteessa siihen kuinka tulevina vuosina voitaisiin parantaa yhtiön toimintaedellytyksiä, tuloskehitystä ja näiden kautta osakkeen arvonkehitystä.

Arviointinsa perusteella hallitus on päättänyt käynnistää selvityksen ja valmistelun Orava Asuntorahasto Oyj:n mahdollisesta muuttamisesta kiinteistösijoitusyhtiöksi, jonka osake noteerattaisiin pörssin päälistalla.

Tavoitteenaan osakkeenomistajien etu hallitus käynnistää samalla asiaa koskevat neuvottelut pörssin, finanssivalvonnan ja rahoittajien kanssa. Selvityksen ja valmistelun tulosten perusteella hallitus ratkaisee tekeekö se esityksen muutoksesta osakkeenomistajille, jotka päättäisivät asiasta mahdollisessa ylimääräisessä yhtiökokouksessa.

Orava Asuntorahaston eilen julkaisema neljännen vuosineljänneksen raportti oli aikaisemmin julkistettujen ennakkotietojen mukaisesti heikko.

”Q4-tulos oli tappiolla ja hallitus ei ehdottanut osinkoa vuodelta 2017, mitä olimme ennakoineet. Raportissa oli joitain myönteisiä merkkejä mm. vahvistuneen liiketoiminnan nettorahavirran ja operatiivisen tuloksen osalta. Edelleen yhtiö pitää mahdollisena, että se siirtyisi kiinteistökannan arvostuksessa ulkopuolisen arvioitsijan mukaisiin arvonmäärityksiin ja tämä olisi arviomme mukaan toteutuessaan sijoittajien luottamusta vahvistava toimi”, toteaa Inderesin analyytikko Jesse Kinnunen.

Kinnusen mukaan heikko Q4-tulos oli jo markkinoiden tiedossa, sillä yhtiö oli kertonut 2017 tuloksen tason jo aikaisemmin helmikuussa tulosvaroituksessa.

”Myönteistä Q4-raportissa olivat mm. vuositasolla katsottuna vertailukaudesta vahvistunut liiketoiminnan nettorahavirta ja operatiivinen tulos. 2017 EPRA operatiivinen tulos nousi 1,1 MEUR:oon (2016: 0,3 MEUR). Myös taloudellinen vuokrausaste vahvistui aavistuksen edelliskvartaalista 94,7 prosenttiin (Q3’17: 94,6 %). Orava antoi uuden vuotta 2018 koskevan ohjeistuksen ja arvioi nyt 2018 operatiivisen EPRA tuloksen olevan jokseenkin samaa tasoa kuin vuonna 2017. Olimme itse arvioineet, ettei yhtiö anna tarkkaa ohjeistusta vuodelle 2018 käynnissä olevan strategiaprosessin takia”, Kinnunen toteaa.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös