Miten sijoitusrahasto toimii?

Sijoitusrahasto ovat sijoittamisen muoto, jossa monen sijoittajan varat yhdistetään ja ammattimainen rahastonhoitaja sijoittaa nämä varat eri arvopapereihin, kuten osakkeisiin, korkoihin ja muihin kohteisiin rahaston sijoitusstrategian mukaisesti.

Näin yksittäinen sijoittaja saa laajan hajautuksen ja mahdollisuuden osallistua markkinoille. Rahastot voivat sijoittaa myös kohteisiin, joihin yksityissijoittajan voi olla vaikea sijoittaa suoraan. Tällaisia kohteita ovat esimerkiksi yksityiset yritykset, globaalit yrityslainat, kehittyvien markkinoiden velkakirjat sekä monimutkaiset vaihtoehtoiset sijoituskohteet.

Sijoitusrahaston toimintaperiaatteet pohjautuvat yhteisomistukseen: sijoittaja ostaa osuuksia sijoitusrahastosta, ja omistaa sitä kautta osan rahaston kaikista sijoituksista. Ammattimainen rahastonhoitaja analysoi markkinoita, tekee sijoituspäätöksiä ja vastaa sijoitusten seurannasta sekä mahdollisista ostoista ja myynneistä.

Rahaston arvo lasketaan yleensä kerran päivässä sen kaikkien omistusten kokonaisarvon (Net Asset Value, NAV) perusteella jaettuna liikkeellä olevien osuuksien määrällä. Sijoittajat ostavat ja myyvät osuuksia tällä päivittäisellä arvolla.

Sijoitusrahastojen hallinnointi on yleensä aktiivista. Aktiivisuudella sijoitusrahasto pyrkii peittoamaan markkinatuoton.

Tosin rahasto voi olla myös passiivinen indeksirahasto, jolloin rahasto pyrkii seuraamaan jotain indeksiä mahdollisimman tarkasti. Indeksirahastoa ei pidä kuitenkaan sekoittaa pörssinoteerattuihin indeksirahastoihin (ETF), joilla käydään kauppaa pörssissä.

Sijoitusrahastojen plussat ja miinukset

Yksi sijoitusrahastojen suurimmista eduista on hajautus: sijoitusrahasto sijoittaa moniin eri kohteisiin, mikä vähentää yksittäisiin arvopapereihin liittyvää riskiä.

Toiseksi sijoittaja saa ammattimaisen johdon ilman, että itse tarvitsee perehtyä sijoituskohteiden valintaan. Rahastojen avulla pääsee myös markkinoille, joihin yksittäisellä sijoittajalla ei olisi käytännössä pääsyä – esimerkiksi globaaleille joukkovelkakirjamarkkinoille tai kehittyvien maiden osakkeisiin.

Rahastosijoittamisen suuri etu sijoittajalle on helppous, likviditeetti ja mahdollisuus päästä pienelläkin pääomalla mukaan laajasti hajautettuun salkkuun, jota hoidetaan ammattimaisesti ja säännösten puitteissa.

Sijoittaja voi yleensä ostaa ja myydä rahasto-osuuksia koska tahansa rahaston sääntöjen mukaan, ja saada reaaliaikaista tietoa rahaston sisällöstä ja kehityksestä.

Toisaalta rahastosijoittaja joutuu hyväksymään sen, että markkinaliikkeet, rahaston hoito ja kulut vaikuttavat sijoituksen arvoon, eivätkä tuotto-odotukset ole taattuja

Sijoitusrahastojen varjopuolia ovat ennen kaikkea hallinnointikulut, jotka pienentävät sijoituksen tuottoa – etenkin aktiivisesti hoidetut rahastot voivat olla kalliita.

Lisäksi sijoittajalla ei ole suoraa kontrollia yksittäisiin rahaston sijoituskohteisiin, vaan nämä ratkaisut tekee rahastonhoitaja.

Toisinaan rahastot voivat olla ylihajautettuja, jolloin kaikki kohteet eivät tuota odotetusti, ja varojen liiallinen hajautus vesittää potentiaalisen tuoton.

Tällöin puhutaan myös niin sanotusta ”kaappi-indeksoinnista”. Kaappi-indeksointi tarkoittaa sijoitusrahaston toimintatapaa, jossa aktiiviseksi markkinoitu sijoitusrahasto sijoittaa lähes täsmälleen samoihin arvopapereihin ja samoilla painotuksilla kuin vertailuindeksinsä, vaikka sijoittajat odottavat aidosti aktiivista salkunhoitoa. Tällöin rahaston tuotto jää käytännössä indeksin tasolle, mutta sijoittaja maksaa silti korkeat aktiivisen rahaston hallinnointikulut, ilman passiivisen rahaston kustannusetua tai mahdollisuutta ylituottoon.

Markkinariskit ­– kuten kurssilaskut, korkotason muutokset ja talouden suhdanteet – vaikuttavat rahaston arvonkehitykseen samalla tavalla kuin yksittäisiin sijoituksiin.

Rahastotyyppejä löytyy joka lähtöön

Sijoitusrahastojen kirjo ulottuu laajasti erityyppisiin vaihtoehtoihin, sillä rahastoja on olemassa sekä sijoitustavan, tuotonhaun että kohdealueiden perusteella hyvin erilaisia.

Monissa rahastoissa varoja jaetaan osakkeisiin tai korkoinstrumentteihin, mutta osa rahastoista keskittyy tarkasti tiettyyn toimialaan, maahan, instrumenttiin, kestävän kehityksen tavoitteisiin tai vaikkapa kiinteistöihin ja raaka-aineisiin.

Passiiviset indeksirahastot seuraavat tarkasti jotakin vertailuindeksiä, kun taas aktiivisesti hoidetuissa rahastoissa salkunhoitaja pyrkii löytämään markkinoilta ylituottoa. Lisäksi rahastotyyppeihin kuuluu riskiltään hyvin erityyppisiä ratkaisuja, matalariskisistä rahamarkkinarahastoista aina korkean riskin osakerahastoihin ja vaihtoehtoisia sijoitusmuotoja hyödyntäviin hedge-rahastoihin asti.

Rahastot voivat erota toisistaan myös rakenteeltaan, sillä osa on avoimia eli niihin voi jatkuvasti sijoittaa ja niistä voi lunastaa varoja, kun taas suljetussa rahastossa sijoitus on sidottu tiettyyn määräaikaan tai ehtoihin.

Suomessa toimii suljettuja rahastoja, erityisesti kiinteistö- ja pääomarahastoina, joissa rahaston osuudet ovat merkittävissä vain rajatun ajan eikä sijoituksia voi lunastaa milloin tahansa, vaan vasta rahaston päättyessä tai tietyn ehdon täyttyessä.

Suljettuja rahastoja käytetään myös vaihtoehtorahastojen kuten private equity -rahastojen, infrastruktuurirahastojen ja muiden erikoissijoitusrahastojen rakenteena, missä epälikvidit kohteet edellyttävät pitkäaikaista sijoitushorisonttia ja rajattua likviditeettiä. Tällaiset rahastot ovat tyypillisesti suunnattu institutionaalisille ja ammattisijoittajille, mutta myös yksityissijoittajat voivat jossain tapauksissa päästä mukaan merkintäajan puitteissa.

Sijoitusrahasto voi keskittyä esimerkiksi tiettyyn toimialaan, maantieteelliseen alueeseen, omaisuuslajiin tai sijoitusstrategiaan.

Osa rahastoista sijoittaa osakkeisiin, osa korkopapereihin, osa muihin omaisuusluokkiin kuten kiinteistöihin tai raaka-aineisiin. Sijoittaja voi näiden vaihtoehtojen avulla rakentaa itselleen sopivaa riskin ja tuoton yhdistelmää.

Rahastotyyppien riskit ja sijoitushorisontit vaihtelevat merkittävästi, sillä eri rahastot edustavat erilaisia lähestymistapoja markkinoihin ja sijoittajan tarpeisiin.

Suomen Pankki ylläpitää kattavaa listaa Suomeen rekisteröidyistä sijoitusrahastoista.

Rahastoilla erilaisia riskiprofiileja

Riskiprofiili kertoo, kuinka suuri arvonvaihtelu ja mahdollinen sijoitetun pääoman lasku on kullekin rahastotyypille ominaista, kun taas sijoitushorisontti määrittää, kuinka pitkälle tulevaisuuteen sijoittajan kannattaa varautua pitämään sijoituksensa rahastossa.​

Rahoitusmarkkinoilla rahastot jaetaan usein varovaisiin, maltillisiin ja tuottohakuisesti aggressiivisiin.

Varovaisiin rahastoihin kuuluvat rahamarkkinarahastot sekä lyhyen koron rahastot, jotka sijoittavat turvallisiin lyhyen maturiteetin velkakirjoihin ja rahamarkkinainstrumentteihin. Näiden riski on matalin, ja tyypillisesti tuotot jäävät pieniksi, mutta sijoitettu pääoma pysyy lähes muuttumattomana; sijoitushorisontti voi olla lyhyt, esimerkiksi muutamia kuukausia tai vuosia.​

Korkorahastot ja yhdistelmärahastot sijoittuvat riskiprofiililtaan keskitason rahastoihin. Ne jakavat varoja korkoinstrumentteihin ja osakkeisiin.

Maltillisen riskin rahasto sopii sijoittajalle, joka hyväksyy jonkin verran arvonvaihtelua saadakseen hieman parempaa tuottoa, mutta ei halua altistua osakemarkkinoiden suurille heilunnoille. Näissä rahastoissa sijoitushorisontti on tyypillisesti keskipitkä, vähintään 2-3 vuodesta ylöspäin.​

Aggressiivisiin rahastoihin luetaan osakerahastot, sektorirahastot ja kehittyvien markkinoiden rahastot, jotka sijoittavat pääosin osakkeisiin ja saattavat erikoistua esimerkiksi johonkin toimialaan, maantieteeseen tai kasvuyrityksiin.

Aggressiivisissa rahastoissa riski on korkein: tuotto-odotus voi olla suuri, mutta samalla arvonvaihtelu ja mahdollinen tappio voivat olla merkittäviä. Näissä sijoitushorisontin tulee olla pitkä, yleensä vähintään 5–10 vuotta, jotta markkinoiden lyhytaikaiset liikahdukset tasaantuvat ja sijoittajalla on mahdollisuus realisoida potentiaalinen tuotto.​

Sijoitusrahaston riskiprofiiliin vaikuttavat sijoituskohteiden hajautus, markkinariskit, luottoriski, likviditeetti, korkotaso ja mahdolliset erityisriskit kuten valuutta- tai poliittiset riskit. Sijoittajan tulee valita rahastot oman riskinsietokykynsä ja sijoitustavoitteidensa mukaisesti sekä sovittaa niihin sopiva sijoitushorisontti.

Lyhyellä aikavälillä riskittömät tai vähäriskiset rahastot ovat optimaalisia, mutta pitkällä aikavälillä korkeamman riskin rahastot voivat tarjota parempaa tuottoa, mikä kompensoi ajoittaiset laskukaudet.

Lue myös tämä: Rahastosäästäminen – 7 aloittelijan tekemää virhettä