Sijoitusideat

Handelsbanken: Aktia Pankki on ostopaperi

Aktia Pankki osakekurssi osakkeet pörssi sijoittaminen

Pankin osinkonäkymät ovat houkuttelevat, arvioi Handelsbanken.

Tammi-maaliskuussa Aktian vertailukelpoinen liiketulos oli 18,0 miljoonaa euroa, kun se suosi sitten vastaavaan aikaan liiketulosta syntyi 15,9 miljoonaa euroa. Tulos ylitti analyytikoiden konsensusennusteen, sillä analyytikot odottivat Factsetin ennusteessa 16,9 miljoonan euron liiketulosta.

Vertailukelpoinen liikevoitto kasvoi edelleen korkeana pysyneen palkkiotuottojen neton ja vuoden 2017 lopussa alkaneen kustannusrakenteeseen liittyvän työn ansiosta, kommentoi tulosta Aktian vt. toimitusjohtaja Juha hammarén.

Myös lähiajan näkymät ovat suotuisat ja pankki nosti näkymiään. Vuoden 2018 vertailukelpoisen liikevoiton pankki odottaa olevan jonkin verran korkeampi kuin vuoden 2017 vertailukelpoinen liikevoitto. Aiemmin Aktia oli arvioinut liikevoiton olevan suunnilleen samalla tasolla vuoden 2017 liikevoiton kanssa. Lisäksi yhtiö odottaa komissiotuottojen kasvavan tänä vuonna. Myös kustannussäästöiltä odotetaan aiempaa suurempaa positiivista vaikutusta.

Aktian tulos oli myös Handelsbankenin ennustetta korkeampi.

”Ero tuli lähinnä matalammista kustannuksista ja parantuneista komissiotuotoista. Korkokate jäi 5 prosenttia ennusteestamme ja laski 12 prosenttia vuoden takaisesta”, Handelsbanken toteaa aamukatsauksessaan.

Handelsbankenin mukaan oli positiivista, että lainaukseen ja talletuksiin liittyvä korkokate pysyi hyvällä tasolla. ”Aktian uusi strategia tuottojen ja kustannustehokkuuden parantamiseksi näyttää toimivan”, pankki kiteyttää.

Aktia on myös hyvä osingonmaksaja, ja Handelsbanken odottaa vuosille 2018 – 2019 osinkotuoton yltävän 7,4 prosenttiin. Lisäksi osake on houkuttelevasti arvostettu, ja pankki uskoo vahvan pääomituksen tukevan osinkokapasiteettia.

Handelsbankenin suositus Aktian osakkeelle on osta ja osakkeen tavoitehinta on 10,9 euroa.

Aktian Tammi-maaliskuun tuloksen pääkohdat:

  • Palkkiotuotot netto kasvoi 23,8 (21,1) miljoonaan euroon. Korkokate väheni 20,7 (23,4) miljoonaan euroon, josta otto- ja antolainauksen korkokate oli samalla tasolla kuin vuosi sitten, 16,9 (17,1) miljoonaa euroa. Korkotuotot likviditeettisalkusta ja suljetuista korko­suojista vähenivät 2,9 miljoonaa euroa. Liiketoiminnan tuotot yhteensä vähenivät 51,2 (53,1) miljoonaan euroon.
  • Liiketoiminnan kulut vähenivät 10 prosenttia 33,5 (37,3) miljoonaan euroon. Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät pois lukien liiketoiminnan kulut olivat 33,1 (36,6) miljoonaa euroa.
  • Liikevoitto kasvoi 17,7 (16,4) miljoonaan euroon. Vertailukelpoinen liikevoitto kasvoi 18,0 (15,9) miljoonaan euroon.
  • Muuttuneet näkymät 2018: Vuoden 2018 vertailukelpoisen liikevoiton odotetaan olevan jonkin verran korkeampi kuin (aiemmin: olevan suunnilleen samalla tasolla) vuoden 2017 vertailukelpoinen liikevoitto.
Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info@salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös