Asunnot ja kiinteistöt

Viisi kultaista neuvoa vuokraukseen

Asuntojen vuokraussesonki on kuumimmillaan.

Tähän sesonkiin meille mahtui vuokrauksia pääasiassa Keravalla ja Jyväskylässä. Keravalta olemme vuokranneet yhteensä 3 asuntoa ja Jyväskylästä 5 asuntoa. Kesän vuokrasesongissa Jyväskylän kaltainen yliopistokaupunki pesee vuokrakysynnässä pääkaupunkiseudun kehyskunnan Keravan mennen tullen. Hakijoita on enemmän ja laatu on parempi. Jyväskylässä hakijakunta koostuu pääasiassa opiskelijoista, jotka maksavat vakuutensa rahalla ja asiat hoituvat sujuvasti.

Silti Jyväskylässäkin näkyy tarjonnan kasvu. Ennen hyviä hakijoita saattoi tulla jopa kymmeniä, nyt hakijoita oli asunnon sijainnista riippuen muutamista kymmenen tietämille. Kaikki asunnot saatiin ajallaan vuokralle, mutta ei yhtä ripeästi kuin takavuosina.

Vuokran tarkistus

Vuokria tarkastettiin ylöspäin keskimäärin noin kympillä. Tässäkin sijainti vaikutti kriittisesti. Erityisesti keskustayksiöiden vuokrataso on muutamassa vuodessa noussut lähiöitä enemmän. Parhailla paikoilla olevia asuntoja ei yksinkertaisesti riitä kaikille, jolloin hinnat nousevat. Lähiökohteessa on voinut olla tyytyväinen, että on saanut asunnon vuokrattua samoilla tasoilla kuin vuosi sitten.

Lähiökohteissa silmään pistää erityisesti pienten ja isojen asuntojen vuokrien hintaero, joka saattaa olla suunnilleen saman verran kuin vastikkeen erotus. Vuokrasimme yhtä lähiöyksiötä 455 euron vuokralla. Asunto on kooltaan 32 neliötä ja siinä on lasitettu parveke. Kadun toisella puolella vuokrataan kuvien perusteella suunnilleen samassa kunnossa olevaa 52,5 neliöistä kaksiota 510 euron hintaan. Vuokrien erotus siis 55 euroa. Jos tämä jaetaan huoneistojen koon välisellä erotuksella eli 20,5 neliöllä, nousee vuokra vaivaiset 2,7 euroa neliötä kohden. Vastike huitelee neljän euron tasoilla neliötä kohden, joten kaksion omistajalle jää siis euroissa vähemmän vuokraa käteen kuin yksiön omistajalle. Puhumattakaan siitä, että korjausvelka on huomattavasti suurempi. Jos asunnot hinnoiteltaisiin puhtaasti sijoituskohteina, pitäisi kaksion olla selkeästi yksiötä edullisempi, jotta kaksio olisi perusteltu ostos.

Kultaiset neuvot vuokraukseen

  1. Laita vuokrailmoitukseen hyvät kuvat, pohjakuva on myös hyvä olla
  2. Kerro asunnossa olevista lisäominaisuuksista (esim. parveke ja astianpesukone) ja kuvaile sijaintia ja lähipalveluita
  3. Jututa potentiaalisia vuokralaisia ja kartoita sopivinta ehdokkaista mm. seuraavilla kysymyksillä:
    • Miksi olet muuttamassa?
    • Opiskeletko, käytkö töissä vai mitä teet?
    • Onnistuuko ilmoituksessa mainittu vakuus?
  4. Tarkista luottotiedot
  5. Tee vuoden määräaikainen sopimus kesästä ensi kesään (esim 1.8.2018-31.7.2019)

P.S. Kannattaa myös lukea tekstimme:

Neljällä tekijällä pidät huolen vuokrattavuudesta

Joonas Orava

Joonas Orava ja Olli Turunen ovat aktiivisia asuntosijoittajia. He ovat kirjoittaneet vuonna 2013 ilmestyneen asuntosijoittamista käsittelevän kirjan nimeltä Osta, vuokraa, vaurastu (Talentum) ja kirjoittavat kaksi kertaa kuussa julkaistavaa blogia www.ostavuokraavaurastu.com -sivustolla.

Kommentoi
Ylös
>