Yritysuutiset

H&M ulos pörssistä? – Osake ennätyksellisessä nousussa

Ruotsalaisen muotijätti H&M:n osake on hurjimmassa nousussa sitten vuoden 2002. Kurssia nostattaa huhupuheet Stefan Perssonin osakeostojen rahoittamiseen liittyvistä neuvotteluista.

Ruotsalaisen muotijätti H&M:n osake on hurjimmassa nousussa sitten vuoden 2002. Kurssia nostattaa huhupuheet Stefan Perssonin osakeostojen rahoittamiseen liittyvistä neuvotteluista.

Maanantaina monien katseet kohdistuivat ruotsalaisen vaatejätti H&M:n kurssiliikkeisiin. Yhtiö raportoi kolmannen kvartaalinsa (kesäkuu-elokuu) tuloksista pitkästä aikaa positiiviseen sävyyn.

Viime vuosina varsin mollivoittoisesti menestyneen yhtiön kurssia nostattivat hyvä osavuosikatsaus sekä Perssonien sukuun liittyvät ostohuhut.

H&M kaupan murroksen pyörteissä

H&M on kärsinyt viime aikoina niin kivijalkakaupan ahdingosta, kuin myös ongelmista varastonhallinnan kanssa. Vahvasti perinteiseen kivijalkakauppaan panostanut vaatejätti on ollut ongelmissa kaupan alan murroksessa.

Osavuosikatsaus otettiin markkinoilla vastaan hyvin. Yhtiön liikevaihto nousi yhdeksän prosenttia verrattuna edellisvuoden vastaavaan neljännekseen. Myös ennätyksellisen suuriksi kasvaneita varastoja onnistuttiin tyhjentämään kesän alennusmyyntien avulla.

Osakkeen arvo nousi Tukholman pörssissä maanantaina lähes viidenneksen, mikä on kovin nousu 16 vuoteen.

Viimeisimmät vuodet eivät ole kohdelleet ruotsalaista vaatevalmistajaa silkkihansikkain. Osakekurssi on valunut tasaisesti alaspäin viimeiset kolme vuotta. Maaliskuussa 2015 H&M:n osakkeesta maksettiin vielä 360 kruunua, kun taas tällä hetkellä osakkeen arvo on 141 kruunua.

Ulos pörssistä Perssonien suvun omistukseen?

Muotijätin kurssinousua vauhditti myös sunnuntaiset huhut yhtiön omistussuhteiden tulevaisuudesta. H&M:n hallituksen puheenjohtaja ja ruotsalaismiljardööri Stefan Persson on brittiläisen Daily Mailin mukaan neuvotellut rahoituksesta yhtiön ostamiseen. Neuvotteluja on käyty mm. Goldman Sachsin ja JP Morganin kanssa.

Huhut eivät ole mitenkään uusia, sillä Suomessa mm. Kauppalehti kirjoitti asiasta jo toukokuussa. Tuolloin Kauppalehti kirjoitti, miten yhtiön suurin osakkeenomistaja Persson on ostanut yhtiön osakkeita kahdella miljardilla eurolla keväästä 2016 lähtien.

Jo aiemmin Ruotsissa on spekuloitu Perssonien kyllästyneen kvartaalikapitalismiin ja pörssissä oloon. Yhtiö on vahvasti Perssonien suvun hallinnassa, sillä yhtiön toimitusjohtaja on Stefanin poika Karl-Johan Persson.

Stefan Persson sekä H&M:n viestintä kieltäytyivät kommentoimasta väitteitä Daily Mailille.

1 kommentti
  • Jyrki sanoo:

    Tulee nousemaan lähelle 250,- SVK ja jakaa edelleen yli 5% osinkoja. Seuraavaksi marraskuussa irtoaa 4,9 SVK.

  • Ylös
    >