Sijoittaminen vain tuttujen yhtiöiden osakkeisiin on huono ohje, väittää BlackRockin päästrategi.
Yksi osakesijoittamisen ensimmäisiä nyrkkisääntöjä on, ettei sijoittajan pidä ostaa sellaisten yhtiöiden osakkeita joita hän ei tunne. Tämä on kuitenkin huono ohje, väittää BlackRockin päästrategi.
Esimerksi sijoitusguru Peter Lynch, joka kirjoitti kuuluisan One Up on Wall Street -teoksen, on tullut tunnetuksi yksinkertaisesta sijoitusohjeestaan: ”Buy what you know”, eli osta vain tuntemiasi sijoituskohteita. Myös Warren Buffet on usein korostanut, että sijoittajan täytyy tuntea sijoituskohteensa perinpohjaisesti.
Tämä monen sijoittajan perusperiaate on kuitenkin väärin. Näin ainakin väittää BlackRockin päästrategi Russ Koesterich. ”Valitettavasti, kuten monet tavanomaiset viisaudet, tämäkin on väärin”, Koesterich täräyttää.
Kuulostaako omituiselta? Eikö juuri yhtiöiden hyvä tuntemus ole sitä, mitä kaikki sijoitusasiantuntijat painottavat lähes enemmän kuin mitään muuta?
Koesterichilla on kuitenkin provosoivalle väitteelleen perusteensa.
Ensinnäkin sijoittajilla on tapana liioitella niitä hyötyjä, joita he kuvittelevat saavansa siitä, että he asuvat vaikkapa lähellä yhtiön pääkonttoria. Koesterichin mielestä tästä läheisyydestä sijoittaja ei saa minkäänlaista etulyöntiasemaa. Muutoinhan kaikki Seattlessa olisivat rikastuneet Microsoftin osakkeilla.
Itse asiassa Koesterich menee vieläkin pitemmälle. Keskittyminen lähimarkkinoiden tuttujen yhtiöiden osakkeisiin sijoittajat menettävät hajauttamisesta saatavia hyötyjä. Toisin sanoen: jos sijoittaja keskittyy vain vaikkapa oman kotikaupunkinsa tai oman maansa pörssiyhtiöihin, menettää sijoittaja hajautushyötyjä.
Tämä ”home country bias” eli kotimaavääristymä johtaa siis siihen, että sijoittajan salkku ei ole tarpeeksi hajautettu maantieteellisesti.
Mutta keskittyminen kotimarkkinoille saattaa myös tehdä salkun toimialajakaumasta yksipuolisen.
Jos esimerkiksi austarialainen sijoittaja keskittää osakesijoituksensa vain kotimarkkinoille, jää hänen salkkunsa toimialahajautus heikoksi. Australian pörssissä nimittäin 50 prosenttia yhtiöistä edustaa rahoitustoimialaa ja kaivosyhtiöiden osuus on 20 prosenttia. Kuluttajasektori, televiestintä ja terveydenhoito on alle 10 prosenttia australialaisten pörssiyhtiöiden markkina-arvosta.
Koesterich siis tahtoo sanoa että hajauttaminen – eri omaisuuslajeihin, eri markkinoille ja eri toimialoille – on tärkeämpää kuin tuttujen sijoituskohteiden suosiminen. Hajauttaminen on ilmainen lounas, joka parantaa tehokkaasti sijoitussalkun tuotto-riski -suhdetta.
Artikkeli on julkaistu SalkunRakentaja-sivustolla aiemmin helmikuussa 2014.
Paapaa
3.2.2014 at 12:45
Allekirjoitan täysin. Tuo neuvo pitää paikkaansa vain sen suhteen, että pitää tuntea instrumentti, johon sijoittaa. Ei siis pidä sijoittaa pankin strukturoituun tuotteeseen, ellei tajua, mistä (huijauksesta) siinä on kyse.
Mutta muuten allekirjoitan. Uskon, että markkinat ovat ns. riittävän tehokkaat varsinkin likvideillä osakkeilla ja on aivan se ja sama, tunteeko firman, alan, tj:n lempilimun vai ei. Kaikki tieto on riittävällä tarkkuudella hinnassa ja oma näppituntuma ei anna ylituottoja tipan vertaa enempää kuin sattuma.
A$a
3.2.2014 at 17:10
Artikkelin väite ja ensimmäisen kommentin väite osuvat kohdalleen erittäin suurissa yhtiöissä. Ei kukaan piensijoittaja oikeasti tunne suurta yhtiötä paremmin kuin analyytikot. Pienissä yhtiöissä joita analyytikot eivät seuraa on selvää, että yhtiön hyvin tuntemalla teet hyvää tulosta.