Talouden trendit

Kotitalouksien velkaantuminen halutaan laittaa aisoihin

Valtiovarainministeriön työryhmä ryhtyy selvittämään, miten kotitalouksien velkaantumista voitaisiin hillitä.

kotitaloudet velkaantuminen velkaantumisaste talous

Lähde: Tilastokeskus.

Valtiovarainministeriön työryhmä ryhtyy selvittämään, miten kotitalouksien velkaantumista voitaisiin hillitä.

Selvitystyön taustalla on muun muassa suurten taloyhtiölainojen yleistyminen.

Suomen kotitalouksien velkaantuneisuus on noussut historiallisen korkeaksi, Valtiovarainministeriö toteaa tiedotteessaan. Lisäksi kotitaloudet ovat velkaantuneet epäsuorasti, kun suurten taloyhtiölainojen käyttö on yleistynyt rakennettaessa uusia asuntoja. Kokonaiskuvaa velkaantumisesta hämärtää myös se, että kotitaloudet ottavat entistä enemmän lainaa muualta kuin perinteisiltä pankeilta.

Kotitalouksien velat suhteessa käytettävissä oleviin tuloihin, eli velkaantumisaste on noussut jatkuvasti viimeisen 20 vuoden ajan. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 1997 velkaantumisaste oli noin 60 prosenttia, kun se nyt on jo lähes 130 prosenttia.

Viranomaiset ovat pyrkineet hillitsemään velkaantumisen riskejä esimerkiksi kiristämällä lainakattoa ja nostamalla asuntolainojen riskipainotusta pankkien vakavaraisuuslaskennassa. Lainsäädäntö ei silti sisällä riittävän kattavia välineitä, joilla kotitalouksien liiallista velkaantumista voitaisiin rajoittaa.

Muualla maailmassa viranomaiset ovat puuttuneet liialliseen velkaantumiseen esimerkiksi niin, että yksittäinen velallinen voi saada vain tietyn määrän lainaa. Jotkut maat rajoittavat lainan koon tai sen hoitokustannusten suhdetta lainanottajan tuloihin. Muita keinoja ovat lainojen lyhennysvelvoite ja takaisinmaksuajan enimmäispituuden rajoitus.

Kansainvälisten kokemusten perusteella viranomaiset voivat eri keinoja yhdistelemällä hillitä velkaantumisen kasvua. Lainanottajan maksukykyä koskevat välineet hillitsevät asuntojen hinnannousua ja velkaantumisen kasvua erityisesti nousukaudella.

Työryhmän tehtävänä on arvioida keinoja, joilla voidaan ehkäistä kotitalouksien liiallista velkaantumista ja sen haittoja, arvioida tehokkaita välineitä kansainvälisten kokemusten perusteella ja tehdä lainsäädäntöehdotukset, joilla tavoitteet voidaan saavuttaa.

Valtiovarainministeri Petteri Orpoasetti työryhmän perjantaina 31. elokuuta.

Kommentoi
Ylös
>