IPCC kiihdyttää kestävän kehityksen megatrendiä

Sijoittajan kannalta on hyvä huomata, että kestävän kehityksen huomioiminen liikkeenjohdon ja sijoittajien päätöksenteossa on tutkitusti taloudellisesti kannattavaa.
ilmastomuutos jääkarhu pohjoisnapa ilmaston lämpeneminen ympäristö ilmastomuutos jääkarhu pohjoisnapa ilmaston lämpeneminen ympäristö

Maanantaina 8.10.2018 hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) 91 tieteilijää 40:stä maasta julkaisi 6 000 tieteelliseen tutkimukseen viittaavan raportin niin sanotusta 1,5 asteen tavoitteesta. ”Ilmastotieteen viesti on hyvin selvä: aikaa ei ole hukattavaksi. Kaikkien pitää nyt tehdä ilmastotoimia enemmän, nopeammin ja laajemmin”, ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen linjasi.

IPCC:n raportti vastaa vuonna 2015 Pariisin ilmastosopimuksessa syntyneeseen tavoitteeseen pitää maapallon keskilämpötilan nousu selvästi alle kahdessa asteessa esiteolliseen aikaan verrattuna. Jotta 1,5 asteen raja ei ylittyisi, ihmisestä johtuva hiilidioksiidipäästöjen määrä pitäisi laskea 45 prosenttia vuoteen 2030 mennessä ja nollaan vuoteen 2050 mennessä. Jäljelle jäävät hiilidioksiidipäästöt pitäisi siis imaista ilmasta.

Ilmastonmuutos

Ilmastonmuutos on aikakautemme vakavin ympäristöuhka, joka johtuu varsinkin hiilidioksidin (CO2) kasvusta ilmakehässä. Ilmastonmuutos näkyy jo ilmaston lämpenemisenä, merenpinnan nousuna ja jäätiköiden sulamisena kiihtyvällä tahdilla. Kuivilla alueilla kuivuus lisääntyy ja sään ääri-ilmiöt voimistuvat. Ilmastonmuutos kasvattaa myös ilmastopakolaisuutta.


 
Saat jopa 20 ilmaista osaketta!
 
Avaa ja rahoita tilisi Freedom24-välittäjällä ja saat jopa 20 ilmaista osaketta, joiden arvo on jopa 800 dollaria kukin. Lue lisää artikkelistamme
 
Jokaiseen sijoitukseen liittyy riskejä.
 

Ilmastonmuutos johtuu voimistuneesta kasvihuoneilmiöstä. Kasvihuonekaasut päästävät auringosta tulevan säteilyn lävitseen, mutta eivät kaikkea maapallon lämpösäteilyä karkuun. Kasvihuoneilmiön ansiosta maapallon lämpötila on keskimäärin noin +15 astetta, kun se ilman kasvihuoneilmiötä olisi vain -18 astetta. Ilmakehän luonnollinen kasvihuoneilmiö on edellytys nykyiselle elämälle maapallolla.

Merkittävin paha?

Suurin hiilidioksidipäästöjen lähde on fossiilisten polttoaineiden käyttö. Kivihiili, öljy ja maakaasu ovat sitoneet itseensä hiiltä. Viimeisten 200 vuoden aikana ihmisen toiminta on vapauttanut tätä hiiltä ilmakehään kiihtyvällä tahdilla fossiilisia polttoaineita polttamalla. Merkittävin paha ovat energiantuotanto ja liikenne. Näiden osuus kaikista kasvihuonekaasupäästöistä on 80% .

Energiantuotannon päästöjä voidaan vähentää:

  • vähentämällä sähkön ja lämmön kulutusta
  • vähentämällä energiaa runsaasti vievien tuotteiden kulutusta
  • lisäämällä vähäpäästöisiä tai päästöttömiä energialähteitä

Liikenteen päästöjä voidaan vähentää:

  • lisäämällä joukkoliikennettä, raideliikennettä painottaen
  • vähentämällä lento- ja autoliikennettä
  • kehittämällä vähäpäästöisiä ja päästöttömiä kulkuvälineitä

Ilmastomuutos ja sijoittaminen

Sijoittajan kannalta on hyvä huomata, että kestävän kehityksen huomioiminen liikkeenjohdon ja sijoittajien päätöksenteossa on tutkitusti taloudellisesti kannattavaa. Siis ihan euromääräisesti. Kestävän kehityksen periaatteita kunnioittavan yrityksen tulot ovat tutkimusten mukaan vakaampia, sijoituskulut alhaisempia, liikevoitto korkeampaa ja osakekurssin kehitys parempaa. Eli Warren Buffettia parhaimmillaan.

Kestävä kehitys onkin yksi valloillaan oleva megatrendi, joka varmasti saa nostetta IPCC:n raportista. Megatrendit ovat helposti havaittavissa, koska niiden jalkautumiseen kuluu helposti useita kymmeniä vuosia. Edellisen pitkän taantuman aikana (1966 – 1982), yritykset, jotka pystyivät kasvattamaan myyntiä, onnistuivat siinä juuri megatrendejä menestyksekkäästi hyödyntämällä.

Kestävän kehityksen periaatteita kunnioittavan yrityksen tulot ovat tutkimusten mukaan vakaampia, sijoituskulut alhaisempia, liikevoitto korkeampaa ja osakekurssin kehitys parempaa.

Päästöttömät energianlähteet (energiantuotanto) ja kulkuvälineet (liikenne) ovat keinoja, joilla on merkittävin positiivinen vaikutus ilmastonmuutokseen. Kivihiilivoimalat olisi toisin sanoen hyvä vaihtaa tuuli-, vesi-, ydin- ja aurinkovoimaloihin ja bensa- ja dieselautot sähköautoiksi. Sähköistä lentoliikennettä saamme kyllä vielä odottaa..

Yhtälailla kaikki yritykset, jotka ovat oman alansa kestävän kehityksen edelläkävijöitä, saivat juuri kunnon vetoapua IPCC raportista.

Mitä mieltä sinä olet? Mistä sinä haluaisit näkökantoja? Kirjoita kommentti tai ota yhteyttä. Minut tavoittaa sähköpostitse osoitteesta martin.paasi@nordnet.fi, Twitteristä tunnuksella @MartinNordnet ja puhelimitse numerosta 050 5918292.

Muita lähteitä: IPCCIlmatieteenlaitosIlmasto-opasYmpäristöministeri , CO2-RaporttiNewYorkTimesOurWorldInData

Artikkeli on alun perin julkaistu Nordnet Blogissa 11.10.2018.

[xyz-ihs snippet=”Affiliate-ilmoitus”]

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Näin jäät haastattelijan mieleen työhaastattelussa

Näin jäät haastattelijan mieleen työhaastattelussa

Seuraava artikkeli
Terminator 2 elokuva robotti talous

Tekniikan ja markkinatalouden riemuvoitto vai Terminator-dystopia?