Kasvuosakkeet

Fiskars nosti kannattavuustavoitteitaan – Inderesin analyytikko näkee riskin tulosvaroituksesta

Fiskars osakekurssi osakkeet sijoittaminen pörssi talous

Fiskarsin uudet kasvu- ja kannattavuustavoitteet vaikuttavat haasteellisilta. Myös yhtiön optimistiset arviot kuluvan vuoden tuloksesta luovat tulosvaroitusriskin.

Fiskars järjesti pääomamarkkinapäivän viime torstaina ja samalla yhtiö täsmensi strategiaansa tukeakseen kasvua. Lisäksi Fiskars päivitti pitkän tähtäimen kannattavuustavoitteitaan.

Jatkossa tavoitteena on 12 prosentin EBITA-marginaali, kun aiemmin tavoitteena oli ylittää 10 prosentin marginaali. Lisäksi Fiskars Group on tarkentanut yhtiön strategisia prioriteetteja. Fiskars tavoittelee vuosittain yli viiden prosentin liikevaihdon kasvua.

Tavoitteena on jakaa vakaata, ajan myötä kasvavaa osinkoa, joka maksetaan kaksi kertaa vuodessa.

Haastavat tavoitteet

”Vahva brändiportfoliomme, mahdollisuutemme voittaa uusilla markkinoilla ja uusissa kanavissa sekä kaupallisen ja operatiivisen osaamisen hyödyntäminen auttavat meitä luomaan arvoa osakkeenomistajillemme. Tavoitteenamme on parantaa kannattavuuttamme pitkällä aikavälillä ja olemme tänään kertoneet, että pyrimme saavuttamaan 12 %:n kannattavuuden. Viime vuonna raportoitu EBITA-marginaali oli 9,5 %”, sanoo Fiskars Groupin toimitusjohtaja Jaana Tuominen.

Lisäksi Fiskars on tarkentanut strategisia prioriteettejaan. Jatkossa prioriteetteja ovat työntekijöiden inspirointi, kuluttajien innostaminen, liiketoiminnan kasvattaminen ja tuottojen lisääminen.

”Tulemme seuraamaan näiden etenemistä valikoiduilla mittareilla, mukaan lukien henkilöstön tyytyväisyys ja sitoutuneisuus, brändien haluttuus, liikevaihto tuotetta (SKU) kohden sekä nettokäyttöpääoma”, toimitusjohtaja toteaa.

Fiskarsin tavoite viiden prosentin vuosikasvusta on sikäli haastava, että yhtiöllä on ollut ongelmia viime vuosina kasvun kanssa, muistuttaa Inderesin analyytikko Petri Kajaani.

”Vertailukelpoinen liikevaihto kasvoi vuonna 2016 vain 1,6 %, vuonna 2017 se laski 1,5 % ja tänä vuonna se on laskenut 3,7 %. Kasvun puute on johtunut mm. kuluttajien ostokäyttäytymisen nopeasta muutoksesta kohti verkkokauppaa, Fiskarsin joidenkin kaupan alan asiakkaiden heikosta menestyksestä ja yhtiön tietoisesta poistumisesta joistain jakelukanavista (esim. alennusvetoiset myymälät)”, Kajaani toteaa Inderesin raportissa.

Myös Fiskarsin kannattavuustavoite vaikuttaa Kajaanin mukaan haasteelliselta.

”Olemme ainakin lyhyellä aikavälillä skeptisiä EBITA- tavoitteen saavuttamisessa ja ennusteemme oikaistulle EBITA-marginaalille on lähivuosina noin 10 %. Functional-segmentti on viimeisen 12 kuukauden aikana päässyt EBITA-marginaalissa 11,7 %:iin ja näemme siinä vielä pientä parannuksen mahdollisuutta. English & Crystal Living-liiketoiminnan kanssa on kuitenkin ollut kannattavuusongelmia ja ne ovat painaneet Living-segmentin viimeisen 12 kuukauden EBITA-marginaalin 9,9 %:iin. Yhtiö ilmoitti Living-segmentin uudelleenjärjestelyohjelmasta, jolla haetaan 17 MEUR:n vuotuisia kustannussäästöjä. Ohjelman kustannus on 40 MEUR, joka painaa vuosien 2018-2021 tulosta. Ohjelman kustannussäästöt realisoituvat pääosin vasta 2021 ohjelman valmistumisen jälkeen, mikä tarkoittaisi noin 1,5 %:n EBITA-marginaaliparannusta. Uskomme vasta tämän jälkeen yhtiöllä olevan realistiset mahdollisuudet saavuttaa 12 %:n raportoitu EBITA-marginaali.”

Vuoden 2018 ohjeistuksen Fiskars piti ennallaan.

Vuonna 2018 Fiskars odottaa konsernin vertailukelpoisen liikevaihdon jäävän hieman edellisvuodesta ja vertailukelpoisen EBITAn kasvavan vuoteen 2017 verrattuna. Vuoden viimeinen neljännes on merkittävä sekä liikevaihdon että kannattavuuden osalta.

Myös tähän lyhyen tähtäimen tavoitteeseen Inderesin analyytikko suhtautuu epäillen ja näkee riskin tulosvaroitukselle.

”Ottaen huomioon alkuvuoden heikon tuloskehityksen ja Living-segmentin käynnissä olevat haasteet liittyen sekä kasvuun että kannattavuuteen, näemme korkean todennäköisyyden loppuvuoden tulosvaroitukselle.”

Kolmannen vuosineljänneksen tulos oli pettymys

Fiskarsin liikevaihto kutistui kolmannella vuosineljänneksellä 5,3 prosenttia pudoten vajaaseen 256 miljoonaan euroon, kun vuodentakainen vertailuluku oli 270 miljoonaa euroa. Liikevaihto jäi alle analyytikoiden 268 miljoonan euron konsensusodotuksen.

Liiketulos puolestaan putosi kolmannella vuosineljänneksellä 23 miljoonaan euroon, kun vuosi sitten liiketulos oli lähes 27 miljoonaa euroa. Analyytikoiden konsensusennuste oli selvästi korkeampi, 27 miljoonaa euroa.

Fiskarsin toimitusjohtajan Jaana Tuomisen mukaan kolmannen vuosineljänneksen tulos oli vaihteleva. Functional-liiketoiminnassa vertailukelpoinen EBITA kasvoi merkittävästi, vaikka vertailukelpoinen liikevaihto pysyi edellisvuoden tasolla. Living-liiketoiminnassa sen sijaan liikevaihto ja vertailukelpoinen EBITA laskivat. Myönteistä oli Tuomisen mukaan se, että konsernin rahavirta vahvistui edellisvuoden tasolta.

Fiskars kertoi käynnistävänsä kolmevuotisen uudelleenjärjestelyohjelman Living-liiketoiminnassaan. Kodin tuotteita valmistava ja Iittalan ja Arabian kaltaisista brändeistä tunnettu Living on toinen sen kahdesta liiketoiminta-alueesta. Toinen on puutarhatuotteista tunnettu Functional.

Inderesin suositus Fiskarsin osakkeelle on vähennä ja osakkeen tavoitehinta on 17 euroa.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös