Talouden trendit

Lepomäki: Auton tuontia ulkomailta ei pidä verotuksella kannustaa – ”autovero on poistettava”

Kokoomuksen kansanedustaja pitää outona, että Suomesta on tullut vanhojen Ruotsista ja Saksasta tuotujen autojen loppusijoituspaikka.

Kokoomuksen kansanedustaja pitää outona, että Suomesta on tullut vanhojen Ruotsista ja Saksasta tuotujen autojen loppusijoituspaikka.

Iltasanomien mukaan käytettyjen autojen maahantuonnissa on menossa nyt neljäs perättäinen kasvun vuosi. Noiden neljän vuoden aikana tuonti on peräti kaksinkertaistunut ja tästä vuodesta on tulossa käytettyjen autojen kaikkien aikojen tuontiennätys.

Käytettyjen autojen maahantuonnin kasvu johtuu IS:n mukaan useista tekijöistä, mutta tärkeimmät syyt ovat Ruotsin kruunun vaihtosuhteen heikkeneminen suhteessa euroon ja Ruotsin suuret vaihtoautovarastot.

Vielä vuonna 2012 eurolla sai vain noin 8,5 kruunua. Nyt kruunuja saa jo yli 10. On selvää, että eurojen ostovoiman kasvu houkuttaa suomalaisia tuomaan autoja Ruotsista.

euro kruunu valuuttakurssi vaihtosuhde valuutat

Kolmas syy käytettyjen autojen maahantuontiin on IS:n mukaan vuonna 2014 joulukuussa saatu korkeimman hallinto-oikeuden päätös. Sen mukaan verotuspäätöksiä tekevän viranomaisen pitää etsiä kaikista auton ensirekisteröinnin jälkeisistä autoverolaeista kaikkein pienin autoveroprosentti. Päätöksen ansiosta esimerkiksi isolla moottorilla varustetun urheiluauton tai maasturin tuonnista kuluttajalle helposti kannattavaa.

Lisäksi autokauppiaat ovat aktivoituneet käytettyjen autojen maahantuonnissa. IS:n mukaan valtaosa siitä on ammattimaisten tukkukauppiaiden liiketoimintaa.

Kokoomuksen kansanedustaja kommentoi käytettyjen autojen maahantuontia Facebookissa.

”Ihmisten on kaikin mokomin saatava tuoda itselleen ulkomailta käytetty auto, mutta verotuksella siihen ei valtiolla pitäisi olla mitään syytä kannustaa”, Lepomäki toteaa.

Kansanedustajan mukaan käytettyjen autojen maahantuonti jättää osan kaupan arvonlisäyksesta Suomen ulkopuolelle ja lisäksi arvonlisävero jää saamatta.

Myös ympäristösyiden takia vanhojen autojen tuontia ei pitäisi suosia. Uusi autokanta on lähtökohtaisesti ympäristöystävällisempää ja turvallisempaa kuin vanha, Lepomäki muistuttaa.

”Se, mitä pidetään nykyään suuripäästöisenä, oli vielä 5 vuotta sitten pienipäästöistä. Nyt näitä autoja tuodaan verotuksen takia Suomeen. Autokanta vanhenee ja keskipäästöt kasvavat.”

Lepomäen mielestä onhan se toki outoa muutenkin, että Suomesta tulee Ruotsissa ja Saksassa käytettyjen autojen loppusijoituspaikka.

”Alhaisemmalle elintasollemme emme voi lyhyellä tähtäimellä mitään, mutta verotukselle voimme. Autovero on poistettava.”

Kommentoi
Ylös
>