Honkarakenne laskee näkemystään tuloksen ennen veroja suhteen, mutta pitää ennallaan näkemyksensä liikevaihdon kasvun suhteen. Syynä ennakoitua huonompaan tuloskehitykseen on Venäjän kaupan volyymin lasku ja kotimaan liiketoiminnan ennakoitua heikompi kannattavuus.
Päivitetyn näkemyksen mukaan Honkarakenteen vuoden 2018 liikevaihto kasvaa verrattuna edelliseen vuoteen ja tulos ennen veroja on voitollinen. Honkarakenteen aiempi tulosohjaus oli seuraava: vuonna 2018 liikevaihto kasvaa ja tulos ennen veroja on parempi kuin edellisenä vuonna.
Yhtiön ilmoitus tulosvaroituksesta oli niukkasanainen. Puolivuotiskatsauksessa, jonka yhtiö julkisti elokuussa, Honkarakenteen toimitusjohtaja Marko Saarelainen asetti sanansa varovasti Venäjän suhteen.
”Russia & CIS -liiketoiminta-alueella myynti kehittyi hieman ennakoitua hitaammin ja myös loppuvuoden ennustetaan pysyvän haasteellisena”, Saarelainen totesi.
Honkarakenteen osakekurssi tippui tulosvaroituksen jälkeen yli 20 prosenttia alaspäin.