Tavalliselle kansalaiselle oma koti onkin heidän mielessään sijoitus. Yhä useampi kuitenkin alkaa olla sitä mieltä, että asunto on sijoitus vain silloin kun se on oikeasti sijoitusasunto. Oma koti on kuluerä siinä missä autokin.
Oma koti on kuluerä-argumentit
Koti menettää arvoa, jos sitä ei huolleta
Oma koti kuin mikä tahansa muukin rakennus, menettää vuosien varrella arvoaan, mikäli sitä ei huolleta. Ja huoltaminen maksaa aina rahaa. Tämä siis aiheuttaa lisää kuluja jo pelkän ostamisen lisäksi.
Koti ei ole likvidiä omaisuutta
Yleensä mielletään, että sijoitusten pitäisi olla jollain tasolla likvidejä, jotta ne voidaan laskea sijoituksiksi. Asunto ei sitä aina ole – etenkään kasvukeskuksien ulkopuolella. Tässä argumentissa on kuitenkin mielestäni kaksi puolta, koska maailmassa on tuhansia sijoitusinstrumentteja, joiden likviditeetti on heikkoa.
Sijoituksen pitäisi tuottaa rahaa, oma koti ei sitä tee
Ehkä tärkein argumentti omaa kotia sijoituksena vastaan on se, että sijoitusten pitäisi tuottaa rahaa. Omassa kodissa tätä ei kuitenkaan tapahdu, koska siinä on pelkästään menoja. On vastikkeita, vesimaksuja, sähkölaskuja, vakuutuksia ja muita asumisesta koituvia kuluja. Kodin lisäksi myös kodissa asuminen maksaa huomattavan paljon kuukaudessa. Voiko sijoitus aiheuttaa näin paljon kuluja? Jokainen pankin yhdistelmärahastoihin sijoittanut varmasti tietää, että kyllä voi.
Argumentit ovat suhteellisen selkeitä toiselta puolelta. Mutta entäpä se kolikon toinen puoli?
Oma koti on sijoitus -argumentit
Oma koti vähentää elämisen kuluja
Pitkällä aikavälillä vuokra-asuminen on lähes poikkeuksetta kalliimpaa kuin omistusasuminen. Tämä onkin yksi pääargumentteja sen puolesta, että oma koti on sijoitus. Oma koti ei tuota rahaa, mutta se vähentää menoja. Omalla tavallaanhan se siis tuottaa rahaa.
Oman kodin arvo voi nousta, aivan kuten sijoitustenkin
Toisena argumenttina on se, että etenkin kasvukeskuksissa asuntojen hinnat nousevat koko ajan. Ja aivan kuten esim. moni osake, ei asunnostakaan saa voittoa vasta kuin sen myymisen jälkeen. Facebook ei maksa osinkoja, mutta silti sen osake lasketaan sijoitukseksi. Miksi ei siis asuntoa?
Oman kodin voi muuttaa tulevaisuudessa sijoitusasunnoksi
Kun esimerkiksi ostin oman ensiasuntoni viime vuonna ASP-lainalla, tiesin, että tulen muuttamaan kotini joskus tulevaisuudessa sijoitusasunnoksi. Se oli oma koti nyt, sijoitusasunto joskus tulevaisuudessa. On siis selkeää, että myös silloin kun asun kodissani, on se minulle ensisijaisesti sijoitus.
Valitse puolesi
Jos katsoo pelkkää teoriaa ja rahavirtoja, voidaan mielestäni jollain tasolla perutella, että silloin kun asut omassa kodissasi, lasketaan se kuluksi.
Tästä huolimatta pidän itse kotiani ennen kaikkea sijoituksena yksinkertaisesti siitä syystä, että pitkällä aikavälillä se vähentää menojani selkeästi verrattuna vuokra-asumiseen. Samalla antaa huomattavasti enemmän liikkumavaraa taloudelleni myös pankin näkökulmasta.
Kun tähän päälle lisää vielä sen, että kodin kun kodin voi muuttaa vuokra-asunnoksi oikeastaan milloin vain, on mielestäni perusteltua sanoa, että oma koti voi hyvinkin olla sijoitus.
Onko oma koti sinun mielestäsi sijoitus?
Tekstin kirjoittaja kirjoittaa blogia matkastaan taloudelliseen riippumattomuuteen Omavaraisuushaaste-blogissa.