Omistusasumisesta kertyvä asuntotulo on tällä hetkellä historiallisen korkealla Suomessa, väittää kiinteistövälitysketju Sp-Koti.
Omistusasumisesta kertyvä asuntotulo on tällä hetkellä historiallisen korkealla Suomessa, Sp-Koti toteaa tiedotteessaan.
”Asuntotulo on kasvanut Suomessa pääkaupunkiseutua lukuun ottamatta. Omistusasuja tienaa asuntotuloa tällä hetkellä enemmän kuin koskaan, erityisesti muuttovoittoalueilla. Tämä johtuu siitä, että asuntojen hinnat ovat kehittyneet ansiotuloja hitaammin ja asuntojen vuokrat taas nousseet selvästi palkkoja enemmän”, kertoo Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen.
Tilastokeskuksen tilastoima asuntotulo eli laskennallinen nettovuokra kertoo kotitalouden saamaan edun verrattuna vastaavanlaisessa markkinahintaisessa vuokra-asunnossa asuvaan kotitalouteen.
Laskennallista asuntotuloa syntyy myös silloin, kun asutaan toisen kotitalouden omistamassa asunnossa vastikkeetta, sekä silloin kun kuntien ja yleishyödyllisten yhteisöjen asunnoissa maksetaan käypää vuokraa alempaa vuokraa.
Asuntotulo asumisesta saadaan, kun laskennallisesta bruttovuokrasta vähennetään kotitalouden asunnostaan maksamat asumiskustannukset (omistusasujilla mm. hoitovastikkeet, vakuutukset, ylläpitokorjauskustannukset) ja asuntolainan korot. Lopputuloksena oleva laskennallinen nettovuokra voi asuntovelallisilla olla negatiivinen asuntolainojen korkojen vuoksi.
Rantasen mukaan myös kuluttajien asunnonostoaikeet ovat Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin mukaan nousseet alkuvuoden aikana korkeammalle kuin vuosiin. Edellisen kerran asunnonostoaikeita kuvaava indeksipisteluku on ollut lähes yhtä korkealla kuin nyt vuosina 2011–2012, Rantanen jatkaa.
”Talouden tämänhetkisistä useista epävarmuustekijöistä johtuen en usko, että asuntokaupassa tapahtuu kuluvan vuoden aikana sen suurempia muutoksia suuntaan tai toiseen. Tällä hetkellä jännitämme Brexitin kohtaloa ja kevään eduskuntavaalien tuloksia. Ne voivat ravistella asuntomarkkinoitamme hetken aikaa rajumminkin”, Rantanen arvelee.
