Yritysuutiset

Huawei vakuuttelee: USA:n asettamat rajoitukset eivät vaikuta Suomeen – “Kaikki jatkuu kuten ennenkin”

Kiinalaisyhtiön mukaan nyt käytössä ja myynnissä olevat puhelimet toimivat jatkossakin normaalisti – Google-sovellukset ja tietoturvapäivitykset mukaan lukien.

Tilanne ei myöskään vaikuta Huawein kykyyn toimittaa 5G-verkkoja. Huawein Suomen toimitusjohtajan mukaan Suomi on globaali edelläkävijä 5G-liiketoiminnassa.

Haastavalla maailmanpoliittisella tilanteella ei ole myöskään vaikutusta Huawein Suomen tutkimus- ja tuotekehitystoimintaan, Huawein Suomen yksiköstä vakuutellaan.

“Huaweihin kohdistuneet toimenpiteet ovat osa suurvaltapoliittista taistelua, johon yritys ei pysty vaikuttamaan. Huawei keskittyy teknologian ja innovaatioiden kehittämiseen, ei politiikkaan. Haastavasta markkinatilanteesta huolimatta aiomme olla jatkossakin markkinaykkönen niin matkapuhelinverkoissa kuin älypuhelimissa”, kertoo Liu Dawei, Huawei Suomen toimitusjohtaja.

Yhdysvaltojen rajoitusten vaikutus Huawein liiketoimintaan on yhtiön rajallinen, sillä yhtiö kertoo valmistautuneensa tilanteeseen jo vuosia. Vaikka Qualcomm ja muut yhdysvaltalaiset valmistajat joutuisivat lopettamaan sirujensa myymisen Huaweille, toiminnan ei katsota vaarantuvan.

Yhtiön mukaan Huawein HiSilicon-piirisarjoja valmistava yritys pystyy tuottamaan kaikki päätuotteiden tarvitsemat sirut. Suomessa 5G-tuotteiden ja palveluiden tarjoaminen jatkuu kuten ennenkin, ilman katkoksia tai muutoksia.

Sen sijaan tilanne aiheuttaa epävarmuutta koko alalle, sillä kaikki toimijat odottavat nyt tilanteen rauhoittumista, Huawei kertoo.

“Suomi on globaali pioneeri 5G-liiketoiminnassa. Markkina on hyvin kypsä ja uniikki. Meille on tärkeää tukea asiakkaitamme jatkossakin ja kehittää toimintaamme edelleen. Teemme töitä päästäksemme laajentamaan Suomen 5G-ekosysteemiä maailman parhailla ratkaisuilla ja laitteilla”, sanoo Liu Dawei.

Huawei vakuuttelee, ettei sen puhelimien omistajien tarvitse olla huolissaan laitteensa toimivuudesta.

Huawei tarjoaa tietoturvapäivitykset ja huoltopalvelut kaikille Huawei- ja Honor-älypuhelimien ostajille nyt ja jatkossa, yhtiö kertoo. Kuluttajan ei tarvitse tehdä tietoturvapäivitysten saamiseksi sen enempää kuin nytkään. Asiakkaat voivat Huawein mukaan käyttää laitteitaan normaalisti, ja kaikki nykyiset puhelinmallit jatkavat Googlen palveluiden käyttöä koko elinkaarensa ajan.

“Uusia tuotelanseerauksia jatketaan normaalisti. P30-sarjaan on tulossa pian kovasti odotettu Amber Sunrise -väri, jonka odotetaan myyvän hyvin Suomessakin. Uusia 5G-laitteita tuodaan markkinoille myös”, kertoo Huawei Suomen kuluttajaliiketoimintayksikköä johtava Roger Yu.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös