Uutiset

Handelsbanken: Autojen turvalaitevalmistaja Veoneer saa ostosuosituksen

Veoneeriin ladattu paljon potentiaalia pitkällä aikavälillä, pankki uskoo.

Veoneer on ruotsalais-amerikkalainen autojen aktiivisia turvalaitteita valmistava yhtiö. Yhtiö on spin-off -yhtiö, joka irtautui Autolivistä viime vuonna. Osake on listattuna Tukholmassa ja New Yorkissa.

Päivitetyssä ennusteessaan Handelsbanken odottaa Veoneerin tarvitsevan lisää kassaa 2021, kun se on kääntymässä negatiiviseksi.

”Tämän vuoksi olemmekin sisällyttäneet näkymiin 250 miljoonan dollarin osakeannin ja 250 miljoonan dollarin vaihtovelkakirjalainan, joka erääntyy 2024. Uskomme näiden yhdessä riittävän Veoneerille vähintään 25 prosentin markkinaosuuden saavuttamiseen globaalisti aktiivisen turvallisuuden ratkaisuissa. Uskomme yhtiön myös yltävän kannattavaksi”, pankki toteaa aamukatsauksessaan.

Heikon tammi-maaliskuun tuloksen jälkeen Handelsbanken joutui arvioimaan uudelleen vuosien 2019 ja 2020 liikevaihto- ja tulosennusteita. Tänä ja ensi vuonna Veoneerin tulos jäänee aiempia arvioita enemmän tappiolle, mutta käynnissä oleva toinen vuosineljännen tulee olemaan pohjakosketus, jonka jälkeen tappiot pienenevät, pankki uskoo.

Markkinoilla on spekuloitu osakeannilla Veoneerin johdon kommenttien perusteella, ja siksi osakkeessa on ollut paljon volatiliteettia. Onnistunut pääomistus lopettaisi kuitenkin spekulaatiot pääomatarpeista, jolloin yhtiö voisi keskittyä kasvumahdollisuuksiin aktiivisen turvallisuuden markkinoilla ja palata kannattavaksi, Handelsbanken toteaa. Tämä heijastuisi myös osakkeen hintaan myönteisesti.

Pankki säilyttää Veoneerin ostosuosituksen, mutta laski tavoitehintaa alas tämän ja ensi vuoden näkymien vuoksi. Tavoitehinta laski 32 dollarista 25,5 dollariin.

Pidemmällä tähtäimellä Handelsbanken uskoo osakkeessa olevan kuitenkin huomattavasti suurempaa nousupotentiaalia.

Thomson Reutersin tietokannan mukaan Veoneeria seuraa 23 analyytikkoa, joista kaksi antaa ostosuosituksen ja neljä lisää-suosituksen. Suurin osa eli 11 analyytikkoa antaa pidä-suosituksen.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös