Maailman kalleimmat ja edullisimmat kaupungit

Maailman kalleimmat kaupungit sijaitsevat Aasiassa ja Euroopassa.

Vuotuinen raportti tutki, mitkä vuoden 2019 maailman kalleimmat ja edullisimmat kaupungit ovat. Maailman kalleimmat kaupungit löytyvät Aasiasta ja Euroopasta. Aasiasta löytyy myös joitain maailman edullisimpia kaupunkeja.

Raportti rankkasi eri maiden välillä yli 400 jokapäiväisen palvelun ja tuotteen hintaa, kuten ruokaa, juomaa, vaatteita ja asuntokuluja.

Maailman kalleimman kaupungin paalupaikka jaettiin kolmen kaupungin kesken ensimmäistä kertaa The Economist Intelligence Unitin teettämän kyselytutkimuksen historian aikana. Singapore, Pariisi ja Hongkong ovat maailman kalleimmat kaupungit.

Caracas vei ykkössijan maailman edullisimpana kaupunkina Damaskokselta. Venezuelan pääkaupungissa on muun muassa maailman alhaisimmat elinkustannukset.

Singapore on ollut ykkössijalla maailman kalleimpana kaupunkina jo vuodesta 2014 lähtien, kun se ohitti Tokion. Japanin pääkaupunki piti tätä ennen vuodesta 1992 lähtien lähes vuosittain maailman kalleimman kaupungin paalupaikkaa. Tänä vuonna kaksi suurta amerikkalaista kaupunkia nousi tyyriiden kaupunkien listalle: New York ja Los Angeles.

Hintavertailu

Kysely vertasi eri hintoja 133 eri maan välillä. Yksi hintavertailu oli naisten hiustenleikkaus. Kampaamoreissu maailman kalleimmissa kaupungeissa maksaa arviolta Singaporessa 85 euroa, Pariisissa 104 euroa ja Hongkongissa 98 euroa.

Naisten kampaamovisiitti vastaavasti maailman edullisimmissa kaupungeissa maksaa arviolta Caracasissa 1,5 euroa, Damaskoksessa 7 euroa ja Tashkentissa 11 euroa.

10 maailman kalleinta kaupunkia

1. Singapore (jaetulla sijalla)

1. Pariisi

1. Hongkong

4. Zurich

5. Geneve

5. Osaka

7. Seoul (jaetulla sijalla)

7. Kööpenhamina

7. New York

10. Tel Aviv (jaetulla sijalla)

10. Los Angeles

10 maailman edullisinta kaupunkia

1. Caracas

2. Damaskos

3. Tashkent

4. Almaty

5. Bangalore

6. Karachi (jaetulla sijalla)

6. Lagos

7. Buenos Aires (jaetulla sijalla)

7. Chennai

8. New Delhi

Lähde: BBC.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Helsinki kiinteistöt asunnot asuntomarkkinat ranta laivat

Seuraava sijoitusasunto Helsingistä?

Seuraava artikkeli
Nokia 5G teknologiayhtiö osakkeet

Kilpa 5G-verkoista kiihtyy – tässä Nokian ja Ericssonin erot