Stora Enso nostaa havutukin latvaläpimittaa – näin paljon metsänomistaja häviää

Stora Enso nostaa tukkipuun latvaläpimittaa, joka voi pienentää metsänomistajan kantorahatuloja jopa yli 20 prosenttia.
metsätalous

Metsäjätti Stora Enso ilmoitti nostavansa Itä-Suomen hankinta-alueella 18 senttiin. Aiemmin mäntytukin latvaläpimitan tuli olla 15 senttimetriä ja kuusitukin 16 senttimetriä. Uudet mittavaatimukset astuivat voimaan välittömästi sekä pysty- että hankintakaupoissa.

Muutosta Stora Enso perusteli sahateollisuuden ongelmilla.  Sahoilla markkinatilanteet ovat heikentyneet samalla kun sahatavaran varastot ovat kasvaneet sekä hinnat pudonneet.

Lisäksi suomalaista metsänomistajaa kiusaavat Keski-Euroopan laajat hyönteistuhot. Hyönteistuhoalueiden hakkuiden vuoksi markkinoille on ilmaantunut paljon halpaa tukkipuuta.

Sahateollisuus yskii Suomessa

Stora Enso on rajoittanut tällä hetkellä sahatavaran tuotantoaan. Joensuun ja Lappeenrannan sahoilla on käynnissä yhteistoimintaneuvottelut, samalla kun Kiteen sahan tuotantoa suunnitellaan siirrettäväksi Varkauteen.  

Stora Enso tarvitsee tarve noin 2,1–2,2 miljoonaa kuutiometriä tukkipuuta vuodessa. Yhtiön sahojen tuotantokapasiteetti Suomessa on noin miljoonaa kuutiometriä sahatavaraa.

Metsäjätin mukaan puun ostotarve on tulevana syksynä yhä suuri, vaikka tänä vuonna kauppojen määrä jäänee viimevuotista pienemmäksi. Uusista mittavaatimuksista huolimatta yhtiö uskoo puukaupan jatkuvan entisellään.

MTK: Metsänomistajan kantorahat putoavat jopa viidenneksen

MTK:n kenttäpäällikkö Pauli Rintalan mukaan Stora Enson ilmoitus minimilatvaläpimitan nostosta on dramaattinen metsänomistajien kannalta.

Rintala on laskenut Luonnonvarakeskuksen laskelmien sekä metsänhoitoyhdistysten katkonta-aineistojen perusteella tukkien latvaläpimitan vaikutuksia metsänomistajan puukauppatiliin erilaisilla kohteilla. Rintalan mukaan ensiharvennuskohteilta kertyy tukkia 5 – 20 prosenttia, mutta jatkossa tukkisaanto 18 sentin latvaläpimitoilla putoaa neljännekseen tai pahimmillaan jopa nollaan. Metsänomistajan kantorahatuloihin tämä voi tarkoittaa jopa 10 – 20 prosentin lovea.

Harvennuksilla latvaläpimitan nosto vaikuttaa vielä enemmän. Mikäli puutavaralajien yksikköhinnat säilyvät nykyisellään, harvennusleimikoiden tiliä uusi latvaläpimitta leikkaa Rintalan mukaan pahimmillaan 15 – 25 prosenttia.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
riskit vaara pelko uhka talous sijoittaminen

Epävarmuus iski rahastosijoittajiin – tankkaavat nyt lyhyen koron rahastoja

Seuraava artikkeli
osakemarkkinat pörssi Wall Street markkinat sijoittaminen

Danske Bank: Osakemarkkinat tarjoavat 4-6 prosentin tuoton seuraavan vuoden aikana