Perjantaina tehtävänsä jättänyt EKP:n pääjohtaja sai paljon aikaan uskottavalla esiintymisellään.
Super-Mario lempinimen saanut EKP:n pääjohtaja Mario Draghin kahdeksanvuotinen pääjohtajakausi päättyi tällä viikolla. Draghi tullaan muistamaan kolmesta kuuluisasta sanasta, joiden vaikutukset euroalueella ovat olleet merkittävät.
Heinäkuussa 2012 Draghi lupasi puolustaa euroa ja lausui Lontoossa pitämässään puheessaan kuuluisat sanat ”whatever it takes”. Noilla sanoilla Draghi antoi markkinoille selkeän viestin siitä, että keskuspankki tulee puolustamaan euroa ja eurojärjestelmää kaikin mahdollisin keinoin.
Miksi Draghi sanoi nuo sanat kesällä 2012?
Suomen Pankin johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki kertoo blogissaan, että tuolloin useiden eurovaltioiden valtiolainojen riskilisät olivat nousseet tasoille, joilla rahoituksen hankkiminen ei olisi pitempiaikaisesti kestävää.
”Euroalue oli luisunut huonoon tasapainoon, ja tarvittiin ulkopuolinen toimija sysäämään markkinat kestävään tasapainoon”, Välimäki toteaa.
Välimäki kertoo, että Lontoon puheen jälkeen EKP:n neuvosto päätti Draghin johdolla uudesta rahapoliittisesta suorien kauppojen ohjelmasta nimeltä Outright Monetary Transactions, OMT.
Tuon ohjelman puitteissa eurojärjestelmä oli valmis ostamaan euroalueen valtionlainoja, mikäli niiden korot olisivat kohonneet perusteettomasti, tilanne heikentäisi mahdollisuuksia toteuttaa yhteistä rahapolitiikkaa ja liikkeeseenlaskijavaltioiden velkakestävyys olisi taattu Euroopan vakausmekanismin rahoitusohjelmalla.
Lisäksi Mario Draghi vakuutti markkinat puheellaan.
”Draghin vakuuttava puhe ja EKP:n neuvoston rakentama ohjelma johtivat ennen kokemattoman tehokkaaseen rahapoliittiseen interventioon. Syksystä 2012 alkoi euroalueen rahoitusolojen nopea ja pysyvä konvergoituminen kohti kestävää tasapainoa. Kaiken lisäksi haluttu vaikutus aikaansaatiin ilman yhtäkään toteutettua kauppaa. Se oli uskomaton saavutus”, Välimäki toteaa.
OMT poisti Välimäen mukaan euroalueen hajoamisskenaarioon liittyneen ”häntäriskin” ja riskin euromaan ajautumisesta maksukyvyttömyyteen markkinahäiriön vuoksi.
OMT-ohjelmaan liittyi ehto, että euroalueen valtioiden pitäisi pitää huolta julkisen taloutensa velkakestävyydestä. Siten euromaat saattoivat luottaa siihen, että eurojärjestelmä huolehtii valtionlainamarkkinan toiminnasta, mutta toisaalta se ei kuitenkaan voisi käyttää keskuspankkirahoitusta tarpeellisten uudistusten korvikkeena, Välimäki kuvailee.
Toimenpiteet ovat heijastuneet euromaiden velkakirjojen korkoihin. Esimerkiksi kriisimaa Kreikan 10 vuoden velkakirjan korko kävi vuonna 12 kestämättömällä 36 prosentin tasolla. Sen jälkeen korko on laskenut nykyiseen vajaaseen 1,2 prosenttiin.
Lisäksi Draghin rohkeat sanavalinnat muodostivat Välimäen mukaan uskottavan ”uhkakuvan” spekulatiivisille sijoittajille.
”Ennen OMTia sijoittajalle oli kannattavaa myydä reunavaltioiden lainoja ja sijoittaa varat euroalueen ydinmaihin. Ohjelma ja itse asiassa jo Draghin kolme kuuluisaa sanaa palauttivat euroalueen reunavaltioiden markkinoille kaksisuuntaisen riskin. Kun eurovaltioiden lainojen lyhyeksi myynti saattoi muuttua kovinkin tappiolliseksi toiminnaksi, korppikotkat poistuivat saaliiltaan”, Välimäki arvioi.
Vaikka inflaatio on muutamien viime vuosien ajan jäänyt hitusen EKP:n hintavakaustavoitteesta, on euroalueella deflaation riski onnistuttu välttämään ja euroalue on yhä pystyssä, Välimäki muistuttaa.
