Pelkästään Lloyds-pankille koituva lasku ylittää 20 miljardia puntaa.
Monen kuluttajan talous on tasapainossa. Niin kauan kuin mikään ei muutu, niin tulot riittävät kattamaan menot ja asuntolainakin lyhenee tasaiseen tahtiin.
Mutta jos tasapaino on suhteellisen tiukalla ja elämä muuttuu, voi laskujen maksusta tulla haastavaa. Eteen voi tulla pitkäaikainen sairaus, työttömyys tai puolison kuolema. Yksi tapa varautua tällaiseen tilanteeseen on ottaa lainavakuutus.
Britanniassa väärin myydyistä lainavakuutuksista syntyi kriisi. 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa pankkien toimintaympäristö oli sen vertaa haastavaa, että peruspankkitoiminnasta tuli kannattamatonta.
Kun perusliiketoiminta tuottaa heikosti, syntyy insentiivi kehittää uutta, entistä tuottoisampaa, liiketoimintaa. Kun perusliiketoiminta menee tappiolliseksi, syntyy insentiivi myydä uusia tuotteita kyseenalaisin keinoin.
Britannian tapauksessa uusi tuottoisa liiketoiminta syntyi lainavakuutusten ympärille. Lainavakuutukset olivat kannattavaa liiketoimintaa ja kulut veloitettiin joko kuukausittain tai kertaluontoisena maksuna. Jossain tapauksissa kertaluontainen kustannus oli pahimmillaan jopa 53 prosenttia lainamäärästä.
Näin lainavakuutuksia myytiin väärin
Koska perusliiketoiminta oli kannattamatonta, kannustettiin työntekijöitä käytännössä myymään lainavakuutuksia myös sellaisille henkilöille, jotka eivät vakuutusta tarvinneet. Vakuutuksia alettiin myydä lainojen kylkiäisinä. Myyjiä palkittiin komissioilla, viinalla ja ulkomaanmatkoilla ja myyntiä myös ulkoistettiin kolmansille osapuolille.
Tämän seurauksena syntyi toimintatapoja, jossa myyjiä kehotettiin sivumennen kertomaan, että laina oli turvattu ilman mitään mainintaa vakuutuksen kuluista. Joillekin asiakkaille kerrottiin totuudenvastaisesti, että lainavakuutuksen ottaminen parantaisi mahdollisuuksia saada laina ylipäätään tai jopa, että lainavakuutuksen ottaminen olisi pakollista. Tämän takia osa asiakkaista otti lainavakuutuksen, koska pelkäsivät etteivät muuten saisi lainaa.
Asiakas saattoi kärsiä isot tappiot, mutta vain pieni osa asiakkaista valitti ja jos valitti, niin riitti, että maksoi yksittäiselle asiakkaalle rahat takaisin. Tässä tilanteessa pankeille oli taloudellisesti kannattavaa myydä lainavakuutuksia väärinkin perustein.
Lue myös: Onko arvosijoittaminen yhä tuottoisa osakesijoittajan sijoitusstrategia?
Valvontaviranomaisten käymä oikeustaistelu kuitenkin johti siihen, että pankit joutuivat lopulta maksamaan korvauksia ja skandaalin kuluja yli 50 miljardin punnan edestä.
Mermaid-lainat Suomessa
Suomessa ongelmia ovat aiheuttaneet Nordean vuonna 2006 myymät Mermaid-joukkolainat. Kyseisten lainojen riski oli sidottu 100-120 yhtiön luottoriskiin. Riskien hahmottaminen osoittautui vähintäänkin haastavaksi.
Lainat oli rakennettu niin, että ne kestivät muutaman viiteyrityksen luottoriskin realisoitumisen. Finanssikriisin myötä tavallista suurempi osa viiteyrityksistä kuitenkin ajautui maksuvaikeuksiin, ja 1500 asiakasta menetti koko Mermaid-lainoihin sijoittamansa pääoman. Hävityt summat vaihtelivat kymmenestä tuhannesta satoihin tuhansiin euroihin.
Osa sijoittajista koki, että Mermaid-lainoja oli markkinoitu harhaanjohtavasti. Osassa tapauksista Arvopaperilautakunta määräsi Nordean korvaamaan asiakkaan kärsimät tappiot osittain tai kokonaan. Arvopaperilautakunta katsoi, ettei riskeistä myyntilanteessa oltu annettu tarpeeksi tietoa eikä tuote ollut asiakkaan riskiprofiiliin soveltuva.
Nordea veti myös omia johtopäätöksiä muutamista Arvopaperilautakunnan, eli nykyisen Sijoituslautakunnan, tekemistä päätöksistä ja lähti myös omatoimisesti käymään läpi ja sopimiaan Mermaid-lainoihin liittyviä riitoja.
Mermaid-lainojen jälkeen sääntely on muuttunut siten, että toimeksiantopuhelut tulee nauhoittaa. Alalle on tullut myös kulttuuri, jossa väärinkäsityksiä pyritään välttämään allekirjoitettujen tai allekirjoittamattomien tapaamismuistioiden avulla.
Tulevaisuus
Seuraavaa kriisiä ei voi tietää etukäteen, mutta spekuloida voi aina. Yksi skenaario on, että seuraava kriisi rakentuu datan ympärille. PSD2-direktiivin kautta asiakkaiden tiedot ovat entistä helpommin saatavilla muillekin toimijoille kuin sille perinteiselle kivijalkapankille.
Data-analytiikan keinot antavat entistä paremmat keinot analysoida asiakkaan riskitasoa. Tätä kautta voitaisiin myydä entistä räätälöidympiä tuotteita entistä alhaisempaan hintaan.
Pelkona on, että data-analytiikan keinoja käytettäisiin väärin. Data-analytiikan kysymyksenä ei olisikaan, mikä on alhaisin mahdollinen hinta minkä tämän riskitason asiakkaalle voi tarjota, vaan, että mikä on kaikista korkein hinta, minkä asiakas on tuotteesta valmis maksamaan.
LUE MYÖS TÄMÄ
