Talouden lähiaikojen kehitysnäkymät ovat Suomessa epävarmat, mutta monella alalla kasvumahdollisuuksia.
Suomen talous kasvoi vuonna 2019 arviolta noin 1,5 prosenttia. Talouskasvun odotetaan asettuvan vuosina 2020–2021 noin yhteen prosenttiin, jos maailmantaloudessa ja suhdanteissa ei tapahdu mitään poikkeuksellista.
Kasvumahdollisuuksia on kuitenkin monella alalla, kuten bio- ja kiertotaloudessa ja kaivosteollisuudessa, kertoo työ- ja elinkeinoministeriön raportti elinkeinopoliittisesta tilannekuvasta.
Raportin mukaan talouskasvu saattaa edelleen hiipua vuosien 2020–2021 jälkeen, jos tuottavuuden nostamiseksi ei löydetä vaikuttavia keinoja eikä maailmankauppa elvy.
Yritysten tunnelma on odottava, sillä tulevaa on vaikea nähdä. Raportin mukaan epävarmuus heijastuu siten, että investointien kasvu on tänä vuonna pysähtymässä. Myös tutkimus- ja kehitysmenojen vuosien 2017–2018 kasvupyrähdys on laantumassa, mutta näkymät vuosille 2020–2021 varovaisen myönteisiä. Kasvua rajoittaa lisäksi osaaja- ja osaamispula esimerkiksi ICT:ssä ja ohjelmistoalalla.
”Suomessa on kuitenkin monella toimialalla ja erikoistumisalueella merkittävää kasvupotentiaalia. Esimerkiksi bio- ja kiertotaloudessa, kaivosalalla, elintarvikealalla, diagnostiikassa ja fotoniikassa on monia Suomen kannalta kiinnostavia avauksia. Yritysten investointien matala taso ja osaavan työvoiman riittävyys herättävät kuitenkin huolta”, elinkeinoministeri Mika Lintilä sanoo.
Raportin mukaan esimerkiksi kaivosalan ja malminetsinnän kasvu jatkuu. Yhteiskehittämishankkeita on valmisteltu muun muassa akkuklusterin, kaivosten ympäristövaikutusten, GTK:n koerikastustehtaan kehittämistyössä sekä geoenergian ja turvealueiden tutkimuksen alueilla. GTK:n, Aalto-yliopiston ja VTT:n yhteinen kiertotalouskeskittymä on juuri perustettu Otaniemeen.
