Kasvuosakkeet

Evli nosti Tokmannin tavoitehintaa – ”koronavirusrajoitukset vauhdittaneet myyntiä”

Halpakauppaketju Tokmanni yltää yli miljardin euron myyntiin tänä vuonna, ennustaa Evli.

Tulosohjeistuksen puuttuessa Tokmanni kertoi heinäkuun alussa poikkeuksellisesti toisen neljänneksen ja tammi–kesäkuun myyntitietoja ennakkoon. Vuoden 2020 tulosohjeistus annetaan 29.7. julkistettavan puolivuosikatsauksen yhteydessä.

Myyntiluvut olivat väkeviä. Tokmannin vuoden 2020 toisen neljänneksen myynti oli lähes 286 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin toisella vuosineljänneksellä oli 240 miljoonaa euroa. Myynti kasvoi siis 19,1 prosenttia.

Tokmannin mukaan koronakriisin aiheuttamien liikkumis- ja matkustusrajoitusten vuoksi suomalaiset ovat viettäneet enemmän aikaa kotona sekä kesämökeillä ja kotimaan matkailu on kasvattanut suosiotaan, mikä on näkynyt ihmisten ostokäyttäytymisessä.

Etenkin vapaa-ajan, puutarhan ja kodin remontoinnin tuoteryhmissä kysyntä on ollut voimakasta. Yhtiön mukaan Tokmannin tarjoamat tuoteryhmät sopivat hyvin tilanteeseen, jossa suomalaiset ovat viettäneet enemmän aikaa kotona ja mökeillä sekä suosineet kotimaan matkailua.

Tokmanni on Suomen suurin halpakauppa myymälöiden määrällä ja liikevaihdolla mitattuna. Vuonna 2019 Tokmannin liikevaihto oli 944 miljoonaa euroa ja sillä oli noin 3 700 työntekijää. Tokmanni on Suomen ainoa valtakunnallinen halpakauppa, ja sillä on eri puolilla Suomea lähes 200 myymälää.

Toisella neljänneksellä kasvoi erityisen vahvasti Tokmannin vapaa-ajan, puutarhan ja kodin kunnostamisen tuotteiden sekä elintarvikkeiden myynti. Vastaavasti pukeutumisen myynti oli edellisvuotta jonkin verran alhaisemmalla tasolla.

Tokmanni arvioi vertailukelpoisen myyntikatemarginaalin laskevan toisella neljänneksellä noin yhden prosenttiyksikön edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Kehitykseen vaikuttivat Tokmannin aktiiviset toimenpiteet myynnin kasvattamiseksi sekä edellisvuodesta poikkeava myynnin rakenne.

Evli odottaa Tokmannin myynnin kasvun olleen toisella vuosineljänneksellä kovempaa kuin kustannusten kasvun.

”Me odotamme toisen neljänneksen vertailukelpoisen myyntikatemarginaalin olevan 34.1%. Emme odota yhtiön kustannusten nousseen samaa tahtia myynnin mukana, sillä yhtiö on samaan aikaan pyrkinyt sopeuttamaan toimintojaan koronavirustilanteesta johtuen. Näkemyksemme mukaan kasvu on pikemminkin syntynyt keskimääräisen ostoskorin koon kasvun myötä, millä on positiivinen vaikutus kannattavuuteen”, Evli toteaa aamukatsauksessaan.

Evli odottaa halpakauppaketjun vertailukelpoisen liikevoiton olevan 30,9 miljoonaa euroa.

”Liikevaihdon erittäin positiivisen kehityksen myötä palaamme näkemykseemme ennen koronavirusta ja odotamme Tokmannin rikkovan miljardin liikevaihdon rajan tänä vuonna. Odotamme liikevaihdon olevan noin 1026 miljoonaa euroa, vertailukelpoisen liikevoiton ollessa noin 90 miljoonaa euroa.”

Evli näkee toisen kvartaalin kehityksen olleen erittäin poikkeuksellista ja odottaa myynnin normalisoituvan toisen vuosipuoliskon aikana.

Evli ei ole tehnyt merkittäviä muutoksia vuosien 2021 – 2022 ennusteisiin. Evli toistaa Tokmannin ostosuosituksen, mutta nostaa tavoitehintaa reippaasti 13,5 eurosta 16,4 euroon.

Kommentoi
Ylös
>