Kasvuosakkeet

Analyytikko: Samsungin osake voi kivuta yli 40 prosenttia

Teknologiajätti Samsungin osakkeessa on roppakaupalla nousuvaraa, mikäli on uskominen brittiläisen Daiwa Capital Markets yhtiön analyytikkoa.

”Samsungin osake voi nousta yli 40 prosenttia seuraavan vuoden aikana”, ennustaa Daiwan analyytikko SK Kim. MarketWatch-sivuston mukaan Kim uskoo älypuhelinmyynnin voimakkaaseen elpymiseen elpymän lähitulevaisuudessa.

Kim nosti Samsungin osakkeen 12 kuukauden tavoitehinnaksi 85 000 korean wonia, kun analyytikon tavoitehinta oli aiemmin ollut 82 000 wonia. Uusi tavoitehinta on dollareissa noin 71,5 dollaria. Tavoitehinta on 44 prosenttia yli perjantain 59 000 wonin päätöskurssin.

Sijoittajakirjeessään Kim kertoo odottavansa Samsung Electronicsilta vahvaa tuloskehitystä kolmannella vuosineljänneksellä, mikä tulee olemaan mobiili- ja tv -divisioonan ansiota. Lisäksi teknojätin tuloskuntoa nostaa ensi vuonna 5G-verkkojen yleistyminen.

Samsungin osake teki ennätyksensä viime tammikuussa, kun sijoittajilla oli vahvat odotukset tämän vuoden tuloskehityksestä. Koronakriisin leviäminen painoi osakkeen alhaisimmillaan 42300 woniin maaliskuussa. MarketWatch-sivuston mukaan osaketta on painanut myös DRAM-muistipiirien alhaiset hinnat, mikä on keskeinen Samsungin tulosajuri.

Daiwan analyytikko ennustaa Samsungin kolmannen vuosineljänneksen liikevaihdon nousevan yli 65 biljoonaan korean woniin, mikä olisi 23 prosentin nousu toiseen vuosineljännekseen verrattuna. Operatiivisen tuloksen Kim odottaa nousevan 10,5 biljoonaan woniin, mikä tarkoittaisi 29 prosentin nousua edelliseen kvartaaliin verrattuna.

Samsung tiedotti maanantaina voittaneensa amerikkalaisen Verizon-operaattorijätin viisivuotisen ja 6,6 miljardin dollarin arvoisen sopimuksen 5G-laitteiden toimituksista. Verizon on USA:n suurin teleoperaattori.

Sopimus on merkki siitä, että Samsung on tulossa yhä enemmän myös verkkolaitemarkkinoille. Korealaisyhtiön markkinaosuus on tällä hetkellä verkkolaitteissa maailmanlaajuisesti vain kolme prosenttia, kun markkinoita ovat hallinneet Huawei, Nokia ja Ericsson.

Samsungista on tulossa vahvoille verkkolaitevalmistajille merkittävä haastaja 5G:ssä, uskovat Inderesin analyytikot Mikael Rautanen ja Atte Riikola. Analyytikoiden mukaan Samsungin asema näyttää viime aikoina parantuneen Huawei-rajoitteiden sekä yhtiön USA:n markkinoille tekemien panostusten myötä.

”Samsung yrittää nostaa profiiliaan vaihtoehtona Huaweille, jota vastaan on asetettu lukuisilla markkinoilla rajoitteita. Merkittävän sopimuksen myötä Samsung näyttää todennäköisesti aiempaa uskottavammalta laitetoimittajalta myös muille operaattoreille”, Rautanen ja Riikola toteavat artikkelissaan.

Samsung on laajasti nyt analyytikoiden suosioissa.

Samsung Electronicsia seuraa 38 analyytikkoa, joista Yahoo Finance -sivuston mukaan 10 antaa osakkeelle tällä hetkellä vahvan ostosuosituksen, 26:n suositus on osta ja vain kahden suositus on pidä. Yksikään analyytikko ei anna osakkeelle vähennä tai myy suosituksia.

Löydä sopivin Osakesäästötili

  • Osakesäästötilin avulla pystyt ilman välittömiä veroseuraamuksia myymään tai ostamaan ulko- tai kotimaiseen pörssiin listattuja osakkeita.
  • Osakesäästötilien hinnat vaihtelevat ja palveluntarjoajia on useita. 
  • VertaaEnsin.fi on Suomen ensimmäinen palvelu, jonka kautta onnistuu osakesäästötilien vertailu.
  • Vertaamme puolestasi useat osakesäästötilit ilmaisesti ja helposti. Näet eri tilien ominaisuudet ja hinnat ennen kuin teet päätöksen.

Lue lisää

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös