Yritysuutiset

Tappiollinen seikkailupuistoketju HopLop ajautui yrityssaneeraukseen

HopLop on kasvanut aggressiivisesti, mutta tehnyt tappiota jo usean vuoden ajan. Koronakriisi on tuonut lisähaasteita.

HopLop Oy on jättänyt yrityssaneeraushakemuksen 22.10. koronaepidemian aiheuttaman yhtiön vaikean taloudellisen tilanteen vuoksi, yhtiö kertoo tiedotteessaan. Yhtiön toiminta jatkuu kuitenkin normaalisti.

Yrityssaneerauksen tavoitteena on tervehdyttää yhtiön talous ja varmistaa siten pitkällä jänteellä toiminnan jatkuvuus.

”Uskomme HopLopin tulevaisuuteen ja haluamme jatkossakin tarjota suomalaisille lapsiperheille mahdollisuuksia turvalliseen liikuntaan ja leikkiin. Yhtiömme on epidemia-aikana pinnoittanut puistojemme kosketuspinnat viruksia tuhoavalla Nanoksi-pinnoitteella. Olemme varmistaneet leikkimisväljyyden rajaamalla asiakasmäärämme puoleen normaalista ja ottaneet käyttöön ajanvarausjärjestelmän, joka vähentää ruuhkia puistossa ja parantaa jäljitettävyyttä”, kertoo HopLopin toimitusjohtaja Kalle Peltola.

Peltola kertoo Taloussanomille, että yritysaneeraukseen päädyttiin koronan toisen aallon vuoksi.

“Meillä oli jo varsin kattavat suunnitelmat sillä oletuksella, että tilanne normalisoituu loppuvuonna, mutta valitettavasti näin ei käynyt”, Peltola kertoo.

Yhtiön mukaan hakeutuminen yrityssaneeraukseen ei vaikuta HopLopin päivittäiseen toimintaan. HopLop-puistot palvelevat tuttuun tapaan nykyisten aukioloaikojen mukaisesti. Etukäteen ostettuja lipputuotteita ja lahjakortteja voi käyttää normaalisti.

HopLop on perustettu vuonna 2006 ja sillä on 22 toimipistettä ympäri Suomea. Saksan ensimmäinen HopLop avattiin kesäkuussa 2018. Sillä oli viime vuoden lopussa 278 työntekijää.

Yhtiö on kasvanut viime vuodet vauhdilla. Neljässä vuodessa liikevaihto on noussut 10,1 miljoonasta eurosta viime vuoden 20,1 miljoonaan euroon.

Kasvu on kuitenkin rokottanut tuloskuntoa. Yhtiön toiminta on viimeisen neljän vuoden ajan kuitenkin ollut tappiollista. Viime vuoden tilikauden tulos oli negatiivinen -2,3 miljoonaa euroa. Tappio oli vuonna 2018 yli kaksinkertainen, 4,3 miljoonaa euroa.

Yhtiön tase on myös heikossa hapessa, sillä omavaraisuusaste oli viime vuoden tilinpäätöksessä negatiivinen.

Peltolan mukaan HopLop on tehnyt investointeja on viime vuosina hyvin etupainotteisesti. Hoplopin omista puistoista lähes kaikki on käytännössä rakennettu kokonaan uudestaan, ja niitä on laajennettu. Keväällä 2017 ketju Hoplop ostin Huimalan.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös