Talouden trendit

Vuoden muutosjohtaja Susan Duinhoven on luotsannut Sanoman osakekurssin huikeaan kasvuun

Susan Duinhoven Sanoma toimitusjohtaja

Hollantilainen Susan Duinhoven aloitti mediakonsernin johdossa vaikeassa tilanteessa.

Suomessa toista kertaa jaettavalla tunnustuksella halutaan nostaa esille johtajia, jotka ovat onnistuneet erityisen hyvin muutosjohtamisessa.

Vuosittain jaettavalla tunnustuksella halutaan nostaa esille johtajia, jotka ovat onnistuneet johtamaan organisaatioita menestyneesti läpi muutoksen. Tunnustuksen jakaa vuosittain konsulttiyhtiö Boston Consulting Group.

Valintaprosessi oli kaksivaiheinen. Ensin konsulttiyhtiö Boston Consulting Group (BCG) keräsi ehdotuksia palkinnon saajaksi noin viideltäsadalta Suomessa toimivien yritysten johtohenkilöltä. Toisessa vaiheessa asiantuntijaraati valitsi voittajan nimettyjen ehdokkaiden joukosta.

Asiantuntijaraatiin kuuluivat Kauppalehti Option toimituksen esimies Jenny Jännäri, Talouselämän toimituspäällikkö Juhana Rossi sekä analyysiyhtiö Inderesin perustaja, toimitusjohtaja Mikael Rautanen. Raadin puheenjohtajana toimi BCG:n Pohjoismaiden johtaja Tuukka Seppä.

Vuoden 2020 transformaatiojohtajaksi on valittu Sanoma Groupin toimitusjohtaja Susan Duinhoven.

Duinhoven on luonut merkittävää omistaja-arvoa vaikealla toimialalla toimivaan mediayhtiöön

Talouden asiantuntijoista koostuvan valitsijaraadin mukaan Duinhoven on onnistunut johtamaan Sanoman arvonluonnin polulle erittäin vaikeassa tilanteessa tervehdyttämällä yhtiön taseen ja löytämällä yhtiölle uusia markkinoita. Sanoman osakkeen arvo on kasvanut Duinhovenin aikana yli 380 prosenttia.

Hollantilainen Duinhoven aloitti Sanoma Groupin toimitusjohtajana lokakuussa 2015, jolloin Sanoma oli vaikeassa tilanteessa ja omistaja-arvo oli laskenut jo pitkään. Muutoksen läpivienti oli välttämätöntä: vuonna 2015 Sanoma teki 1,7 miljardin euron liikevaihdolla 158 miljoonan tappion, ja merkittävät tehostamistoimenpiteet oli käynnistetty läpi yhtiön.

Duinhovenin johtamisfilosofian ytimessä on asiakastarpeiden ennakointi.

“Muutoksen johtamisen keskiössä on asiakkaan laittaminen etusijalle kaikessa ajattelussa. Tätä tukee jatkuva tiedonkeruu siitä, mihin suuntaan asiakastarpeet ovat kehittymässä sekä nopea ja ketterä toiminta tämän tiedon pohjalta”, Duinhoven kertoo.

Sanoma otti Duinhovenin johdolla merkittävän askeleen pääosin mediayhtiöstä kohti oppimisen ja median yhtiötä, mikä on osoittautunut onnistuneeksi strategiaksi. Lisäksi lukuisat yrityskaupat niin ostajana kuin myyjänä ovat olleen tärkeä osa Sanoman kääntämisessä voitolliseksi, arvoa tuottavaksi yritykseksi.

Duinhovenin aloittaessa Sanoman osakkeen arvo oli 3,2 euroa. Koronapandemian aikana yhtiö on onnistunut edelleen kasvamaan, ja osakkeen arvo on nyt  12,2 euroa. Duinhovenin aikana kasvua on siis tullut yli 380 prosenttia.

Sanoma osakekurssi sijoittaminen talous pörssi

Rohkealla strategialla löytyi uusia markkinoita

Raati perustelee Duinhovenin valintaa muun muassa uusien markkinoiden löytämisellä.

Sanoma toimii alalla, joka on ollut valtavassa murroksessa globaalisti koko 2000-luvun. Raadin mukaan Duinhoven on onnistunut johtamaan Sanoman kasvuun muun muassa löytämällä uusia, yhtiölle luontevasti sopivia markkinoita kuten digitaalisen median tilausliiketoiminnan kasvattamisen, oppimisliiketoiminnan laajentumisen ja perinteisen medialiiketoiminnan konsolidoinnin.

Vastoin alan trendejä esimerkiksi Helsingin Sanomat on onnistunut kasvattamaan tilaajamääriään viime vuosina.

Raadin mukaan Sanoman strategiaa voidaan pitää paitsi rohkeana myös innovatiivisena ja ketteränä sopeutumaan muutoksiin.

Raadin mukaan Duinhovenin johdolla Sanoma on kyennyt reagoimaan väistämättömään markkinamuutokseen, mikä on myös näkynyt osakkeen arvostuksessa. Taustalla on ollut useita ennakkoluulottomia, merkittäviä päätöksiä, joiden avulla yrityksen toimintaa on saatu ohjattua kannattavammaksi samalla kun tasetta merkittävästi rasittaneesta toiminnasta on osattu luopua.

Selkeyden ja keskittymisen hyödyt ovat tulleet esiin myös koronapandemian aikana. Sanoma on kyennyt vastaamaan esimerkiksi etäopetuksen luomaan äkilliseen uuteen kysyntään. Viime kuukaudet ovat olleet omiaan korostamaan yrityksen muuntautumiskyvyn merkitystä, ja kyky sopeutua muutokseen onkin yksi tärkeimmistä menestystekijöistä lähes kaikille yrityksille.

Duinhovenin johtama Sanoma on hyvä esimerkki muutoskykyisestä organisaatiosta, raati toteaa.

Susan Duinhoven

  • Syntynyt Hollannin Amsterdamissa 1965, muuttanut Suomeen 2015
  • Sanoman toimitusjohtaja lokakuusta 2015, Koneen hallituksessa vuodesta 2020
  • Aiemmat työnantajat mm. Unilever, McKinsey, Valitut Palat Europe, Thomas Cook, Wegener
  • Koulutus: kemian tohtori
  • Harrastukset: purjehdus, kuntoilu, aloitteleva murtomaahiihtäjä

Alla olevalla videolla Inderesin analyytikko Petri Aho haastatteli viime maaliskuussa toimitusjohtaja Susan Duinhovenia Sanoman vuoden 2019 pääkohdista, näkymistä ja yhtiöstä sijoituskohteena.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös