Markkinakommentit

Miksi energia-ala kiinnostaa nyt sijoittajia?

Energiasektori oli pitkään sijoittajien epäsuosiossa.

Sektorin heikot tuotot ja negatiiviset ympäristövaikutukset karsivat sijoittajakuntaa viime vuosina.

Energia on ollut tänä vuonna parhaiten tuottanut osakemarkkinoiden sektori. S&P 500 -indeksin energiasektori on kallistunut vuoden alusta jo 42 prosenttia. 

Vahvan kurssikehityksen takana on luonnollisesti kallistunut energian hinta. Ensin sitä nosti kasvanut kysyntä koronapandemian rajoitusten päätyttyä monissa maissa. Viimeisten kuukausien aikana energian hinta on kallistunut Ukrainan sodan vuoksi.

Energian tarjonta laahaa tällä hetkellä pahasti perässä. Länsimaalaisilla yhtiöillä on vaikeuksia paikata Venäjän osuutta energiaviennissä. Energiayhtiöt eivät ole investoineet viime vuosina riittävästi maakaasuun ja öljyyn, jotta niiden kasvaneeseen kysyntään pystyttäisiin vastaamaan. 

Sijoittajat ovat pitkästä aikaa kiinnostuneita energiayhtiöistä. Se tukee uusien investointien rahoittamista. Toisaalta tietyt vastuullisuutta korostavat eläkeyhtiöt, rahastot ja säätiöt pysyvät edelleen erossa kyseisistä yhtiöistä.

Energia-alan sijoituksiin erikoistuneen Quantum Energy Partnersin perustaja Wil VanLoh kommentoi Wall Street Journalille alan tilanteen nopeata muutosta. Vielä viime vuonna sijoittajat olivat varovaisia maakaasu- ja öljyinvestointien suhteen, koska moni arvioi, että niihin ei kannata panostaa vihreän siirtymän vuoksi. 

Tilanne muuttui nopeasti, kun Ukrainan sota alkoi ja Euroopan valtiot kertoivat, että ne haluavat eroon venäläisestä maakaasusta ja öljystä. Houstonissa sijaitseva Quantum alkoi saada puheluita kiinnostuneilta sijoittajilta. Quantum ryhtyi tuumasta toimeen ja aloitti vastikään rahoituksen keräämisen. Tavoitteena on 5,6 miljardin dollarin rahasto.

Analyytikoiden arvion mukaan uusi raha ei kasvata energian tuotantoa merkittävästi lyhyellä aikavälillä, vaan se tukee tarjontaa vasta myöhemmin. Se tarkoittaa, että energian hinta pysyy todennäköisesti korkeana lähitulevaisuudessa. 

Toisaalta osa sijoittajista myös uskoo, että energiasektoriin kohdistuu nyt liikaakin innokkuutta.

Energian hinta saattaisi kääntyä laskuun, jos Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin tulisi taantuma. Taantuman todennäköisyys on kasvanut viime kuukausien aikana. Energiayhtiöiden osakkeiden ”short-positioiden” kasvu kuvaa sitä, että yhä useampi sijoittaja arvioi osakekurssien laskevan jatkossa.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös