Kaivosyhtiö Endomines kertoi tällä viikolla tiedotteessaan, että sen kullantuotanto kasvoi koko alkuvuonna eli tammi–syyskuussa 14,5 prosenttia verrattuna vastaavaan ajanjaksoon viime vuonna.
Kolmannella vuosineljänneksellä heinä-syyskuussa 2025 kullantuotanto oli 4 010 unssia eli noin 125 kilogrammaa, kun se vuotta aiemmin oli 4 191 unssia eli 130 kilogrammaa. Siten tuotanto laski 4,3 prosenttia viime vuodesta.
Tammi-syyskuun aikana tuotanto oli unsseina 12 842 unssia kultaa, kun vuotta aiemmin tuotanto oli 11 211 unssia. Siten tuotanto on kasvanut 15 prosenttia viime vuodesta.
Yhtiön mukaan julkistetut tuotantoluvut perustuvat alustaviin tietoihin. Lopulliset luvut voivat hieman muuttua sen jälkeen, kun kaikista asiakkaille toimitetuista eristä on saatu lopulliset määritykset. Muutoksen tässä ilmoitettuun ei kuitenkaan odoteta olevan merkittävä.
Endomines arvioi koko kuluvan vuoden tuotannon odotetaan olevan 16 000–22 000 unssin välillä. Tuotannon kasvun arvioidaan olevan suurempaa jälkimmäisellä puolivuotiskaudella.
Syyskuun viime vuotta alhaisemmat tuotantoluvut selittyvät yrityskaupalla.
Endomines osti kesällä maanalaisen louhinnan palveluntuottaja Power Mining Oy:n Pampalon liiketoiminnan, joka siirtyi virallisesti Endominesille syyskuun alussa.
”Tämä siirtymävaihe vaikutti odotetusti tuotantoon heinä-syyskuussa. Uskomme vaikutuksen olevan tilapäinen ja tuotantomäärien palautuvan selkeälle kasvu-uralle loppuvuoden aikana”, kertoo toimitusjohtaja Kari Vyhtinen.
Vyhtisen mukaan maanalaisen louhinnan toimintojen siirtyminen Endominesin omiin käsiin tukee yhtiön strategiaa, jossa Pampalon tuotanto on keskeinen osa kasvua.
Yhtiö kertoo myös aloittaneensa uuden malminetsintäkampanjan Ukkolanvaarassa, Karjalan kultalinjalla Itä-Suomessa. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet Ukkolanvaaran alueen olevan erittäin otollinen kultalöytöjen kannalta.
“Jo saatujen malminetsinnän tulosten perusteella alueet on tunnistettu erittäin lupaaviksi rautamuodostumiin (BIF) liittyville kultamineralisaatioille. Etsintä jatkuu nyt sarjalla malminetsintäreikiä, joilla pyritään vahvistamaan nämä havainnot”, kertoo Endominesin tekninen johtaja Jani Rautio.
Vyhtisen mukaan yhtiö haluaa nyt selvittää, voidaanko pohjoisosassa saadut opit soveltaa myös muualle Ukkolanvaaraan.
”Tämä kampanja on tärkeä askel alueen kultapotentiaalin määrittämisessä ja tulevien investointien suunnittelussa.”
Ukkolanvaara sijaitsee noin 15 kilometriä Pampalon kaivosalueelta etelään. Alueella on aiemmin toteutettu yksi kairausohjelma sekä laajoja geofysikaalisia mittauksia ja pintanäytteenottoa. Alueen kultaesiintymä tunnetaan nimellä UKKO-esiintymä, ja Ukkolanvaaran alue kokonaisuudessaan on yhtiön ensisijainen malminetsintäkohde vuoden 2025 kairauksissa.
Uusien alueiden kartoittamisen lisäksi Endomines aikoo jatkaa tutkimuksia myös pohjoisessa, ensimmäisellä tutkimusalueella, jonne se tulee myöhemmin palaamaan määrittämään alueen kultavarantoja.
Endomines on luonnollisesti hyötynyt kullan hinnan noususta. Kolmannen vuosineljänneksen keskihinta oli 3 453 dollaria unssilta, kun vertailukaudella se oli 2 535 dollaria.
Myönteiset tuotantouutiset näkyvät myös yhtiön tulosriveillä. Yhtiö ei julkista tulosraporttiaan vuosineljänneksittäin, vaan puolivuosittain.
Tammi-kesäkuussa Endominesin liikevaihto kasvoi peräti 64 prosenttia vertailukaudesta 21,5 miljoonaan euroon. Liikevaihto muodostuu täysin Pampalon tuotanto -segmentin liikevaihdosta. Liikevaihdon kasvu on seurausta tuotantomäärien kasvusta sekä korkeasta kullan markkinahinnasta.
Liiketulos nousi viime vuoden 0,1 miljoonasta eurosta 5,4 miljoonaan euroon. Kovasta tuloskasvusta huolimatta liiketulos jäi alle Evlin odottaman 7,3 miljoonan euron sekä Inderesin odottaman 6,9 miljoonan euron.
Endominesin toimitusjohtaja Kari Vyhtinen kertoo, että alkuvuodesta on vihdoin alkanut näkyä vuonna 2022 tehtyjen strategisten muutosten vaikutukset täydessä mittakaavassa.
”Toimintojen fokusoiminen Suomeen ja Karjalan kultalinjalle sekä vahva kultamarkkina heijastuivat tammi-kesäkuun tuloksessamme”, Vyhtinen kertoo.
Alkuvuoden aikana Endomines on siirtynyt toiminnassaan uuteen vaiheeseen, jossa yhtiö keskittyy uusien projektien viemiseen tuotantoon ja siten yhtiön merkittävään laajentamiseen.
Endominesin strategiassa Pampalo säilyy tuotantomme keskipisteenä ja kasvun moottorina.




