Pankki: Keskuspankit käänsivät kurssia, osakkeet ylipainoon
Michael ”Big Short” Burryn osakesalkusta löytyvät nämä 10 yhtiötä
UPM tarjoaa vahvoja kasvunäkymiä – vain heikko sellumarkkina riesana
Saudi-Arabia isännöi 9. joulukuuta ensimmäistä arabien ja Kiinan välistä huippukokousta, mikä on harvinainen tapahtuma.
Qatar on pilannut suhteensa EU:hun ja Yhdysvaltoihin.
Raakaöljyn hinta on ollut marraskuussa selvässä laskussa. Hintakehityksen jatkoa on kuitenkin vaikea ennustaa.
Venäjä eristäytyy ja siirtää katseensa itään, samalla kun transatlanttinen suhde vahvistuu ja hakee uusia muotoja kuten esimerkiksi energiassa.
Raakaöljyn hinta on kääntynyt nopeaan laskuun. Se saattaa kuitenkin olla vain väliaikaista.
Nesteytetyn maakaasun tuotanto kasvaa eri puolilla maailmaa reaktiona kireään kaasumarkkinaan.
Northern Oil and Gas kasvaa häkellyttävällä vauhdilla.
Viime vuosina olemme tottuneet näkemään pulaa erilaisista asioista, ja seuraavaksi puutetta saattaa ilmetä lasista.
Raakaöljyn hinta on tullut selvästi alas viime viikkoina.
Kupari on maailmantalouden suhdanteiden kuumemittari.
EU:n Venäjään kohdistama kuudes pakotepaketti astui voimaan.
Suomessa palvelunsa lanseerannut Aufort tarjoaa ensimmäisenä maailmassa digitaalisen väylän kultasijoituksiin.
Maailmantalous on ajautumassa tilanteeseen, jossa kulta on paras sijoituskohde, uskoo amerikkalainen ETF-sijoitusstrategioiden johtaja.
Analyytikot ovat nostaneet reippaasti energiasektorin jenkkiyhtiöiden tulosennusteita.
Energian lisäksi saatavuusongelmia voi syntyä myös lannoitteissa, viljassa ja jopa ruokaöljyssä.
Aika on otollinen turvasatamasijoituksille.
Raakaöljyn hinnassa on nähty viime päivinä rajua vaihtelua. Musta kulta on jälleen kerran maailmanpolitiikan tärkeä pelinappula.
Venäjän viennin pysähtyminen tuo Suomelle vain hetkellisiä ongelmia, arvioivat Etlan tutkijat.
Venäjän sotatoimet Ukrainassa ovat saaneet raakaöljyn hinnan jyrkkään nousuun. Elon Musk vaatii Yhdysvalloilta nyt toimenpiteitä.
Saat SalkunRakentajan suositut sisällöt suoraan sähköpostiisi. Maksutta. Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit, uutiset ja blogit.
Kommentit