SDP:n eduskuntaryhmän valtiovarainvastaava Timo Harakka jätti torstaina lakialoitteen, jolla helpotettaisiin oman asunnon lyhytaikaista vuokrausta esimerkiksi alustapalvelujen kautta.
Asuntoaan AirBnb-majoituspalvelun kautta tai muulla tavalla vuokrannut asunnonomistaja saattaa joutua maksamaan yllättäviä veroja asunnostaan myydessään asunnon.
Moni sijoittaja on joskus miettinyt henkilökohtaisen sijoitustoiminnan siirtämistä sijoitusyhtiöön. Sijoitusyhtiön perustamisen verotukselliset hyödyt eivät kuitenkaan ole itsestään selviä.
Luovutusvoittoa tai -tappiota voi syntyä kiinteistön ja irtaimen omaisuuden luovutuksesta. Irtainta omaisuutta ovat esimerkiksi asunto- ja muiden osakeyhtiöiden…