ETF-perusteet

Tämä on edelleen sijoitusmaailman suosikkituote

Pörssilistattujen indeksiosuusrahastojen eli ETF-rahastojen suosio kasvaa edelleen. Rahastojen hallinnoimat varat kasvoivat viime vuonna yli 14 prosenttia, kertoo Evli Pankki ajankohtaiskatsauksessaan.

Vuonna 2012 ETF-rahastojen hallinnoimat varat kasvoivat maailmanlaajuisesti 200 miljardilla eurolla yhteensä 1 600 miljardiin euroon. Suosion salaisuus on ETF:ien edullinen kulurakenne sekä ostamisen ja myymisen helppous pörssissä, Evli Pankki kertoo katsauksessaan

”Suurimmat ETF-rahastot ovat perinteisesti olleet osakerahastoja, mutta viime vuosina erityisesti korko-ETF:ien tarjonta on lisääntynyt. Nykyisin korkotarjonta kattaa sijoitusavaruuden Suomen valtionlainoista aina Italiaan ja high yield –yrityslainohin”, kertoo Evli Pankin analyytikko Niklas Tapola

Vuonna 2013 ETF:ien suosio on jatkanut Evlin mukaan kasvuaan, tosin korkorahastojen kasvu on ollut hitaampaa, sillä viime vuoden vahvat tuotot ovat nakertaneet tämän vuoden tuottopotentiaalia.

”Historiallisen matalat tuottotasot eivät ole kuitenkaan johtaneet myyntiaaltoon, vaan esimerkiksi sekä korkean että matalan luottoluokituksen yrityslaina-ETF:t ovat onnistuneet keräämään uutta rahaa tänäkin vuonna”, Tapola sanoo.

ETF-sijoittaminen sopii esimerkiksi ammattisijoittajien suosimaan taktiseen allokaatioon, jossa sijoitusten eri omaisuusluokkien välisiä painotuksia sijoitussalkussa muutetaan aktiivisesti mahdollisimman suuren lisätuoton saamiseksi markkinoilta. ”Kulujen läpinäkyvyys ja kaupankäynnin helppous tekee ETF:istä erinomaisia instrumentteja esimerkiksi taktiseen allokointiin”, Tapola kertoo.

Kommentoi
Ylös
>