Asunnot ja kiinteistöt

Asuntokauppa hyytyi maaliskuussa

Maaliskuun asuntokauppamäärät laskivat ennätyksellisen alas hyvin liikkeelle lähteneen alkuvuoden jälkeen. Kuluvan vuoden maaliskuussa asuntokauppoja tehtiin selvästi vähemmän kuin kertaakaan vuosina 2008 – 2012, osoittavat Huoneistokeskuksen tilastot.

Kuluvan vuoden maaliskuussa asuntokauppoja tehtiin hieman yli 4000 kappaletta kun esimerkiksi vuosi sitten maaliskuussa asuntokauppoja tehtiin yli 6000 kappaletta.

Maaliskuun alusta voimaan astunut varainsiirtoveron muutos oli asunnonvaihtajien tiedossa ja kauppoja kiirehdittiin tekemään ennen sitä, arvioi Huoneistokeskus tiedotteessaan.

Myös pankkien tiukentuneet lainaehdot ja luotonantopolitiikka on näkynyt koko alkuvuoden asuntokauppaa hidastavana tekijänä. ”Kun asunnonvaihtajat päivittivät omia asumisen unelmiaan ja siihen tarvittavaa rahoitusmäärää katkaisi se monta asuntokauppaketjua, joita lähdettiin rakentamaan uudelleen”, Huoneistokeskus kertoo tiedotteessaan.

Huoneistokeskuksen mukaan kotitaloudet nostivat helmikuussa 2013 uusia asuntolainoja 1,3 miljardin euron edestä, mikä on 0,1 miljardia euroa vähemmän kuin vuosi sitten helmikuussa. Uusien nostettujen asuntolainojen keskikorko oli helmikuussa 2,03 prosenttia, mikä on 0,06 prosenttiyksikköä korkeampi kuin tammikuussa.

Myös sääolosuhteilla oli Huoneistokeskuksen mukaan oma vaikutuksensa asuntokauppaan. ”Normaali kevätsesonki on vasta tulossa, sillä pitkittynyt talvi on siirtänyt mm. omakoti- ja vapaa-ajanasuntokauppaa pidemmälle kevääseen. Odotamme huhti-toukokuun asuntokauppamäärien nousevan lähelle viime vuoden tasoa, sillä ostajille on nyt hyvin vaihtoehtoja tarjolla”, kertoo Huoneistokeskuksen toimitusjohtaja Antti Asteljoki.

Asuntokauppojen vähentyminen ei kuitenkaan näy myyntiajoissa. Huoneistokeskuksen tilastojen mukaan pääkaupunkiseudulla asuntojen keskimääräinen myyntiaika oli maaliskuussa 53 vuorokautta kun se oli helmikuussa 56 vuorokautta. Muun Suomen keskimääräiset myyntiajat olivat maaliskuussa 74 vuorokautta niiden ollessa helmikuussa 75 vuorokautta.

Myyntiaikojen laskuun vaikutti asuntotarjonnan määrä, joka oli maaliskuussa varsin alhaisella tasolla.

Myös asuntojen hintataso pysyi suhteellisen vakaana – luultavasti samasta syystä kuin myyntiaikojen laskukin.

Kommentoi
Ylös
>