Korjausliikkeen mahdollisuus osakemarkkinoilla on kasvanut, arvioi sveitsiläinen varainhoitoyhtiö Pictet Asset Management. Yhtiö vähentää suosituksissaan siksi osakepainotusta.
Kehittyneiden markkinoiden osakkeet nousivat toukokuussa, kun sijoittajat jättivät huomiotta spekulaatiot Yhdysvaltain keskuspankin aikeista vähentää joukkolainojen ostoja, Pictet toteaa toukokuun Barometer-markkinakatsauksessaan.
Kuun alussa osakkeissa olikin sitten myyntipaineita, kun keskuspankin huhtikuun kokouksen pöytäkirja tuli julki. Sen mukaan jotkut koronmäärityskomitean jäsenet pitivät aiheellisena hidastaa setelirahoituksen tahtia. Markkinat kuitenkin pääsivät pian tasapainoon, kun Euroopan ja Japanin keskuspankit sanoivat elvytyksen jatkuvan ennallaan.
Eri maista ja sektoreilta saatavat osaketuotot olivat kuitenkin selvästi erilaisia kuin edellisessä kuussa. Pictetin mukaan toukokuussa sykliset osakkeet menestyivät parhaiten ja kestokulutushyödykkeet, tietotekniikkaa ja teollisuus markkinoita paremmin. Julkiset palvelut, teleala ja kertakulutushyödykkeet jäivät muista jälkeen ja katkaisivat näin jo usean kuukauden trendin.
Kehittyvien markkinoiden osakkeet suoriutuivat kehittyneitä markkinoita huonommin. Sijoittajia hermostutti tietoa siitä, että Kiinan valmistusindeksi oli pudonnut alimmilleen sitten lokakuun, Pictet arvioi. Tämä viittaa siihen, että maan talouskasvu on laskemassa kohti 7,5 prosenttia. BRIC-osakkeet jäivät selvästi jälkeen pienempien markkinoiden tuottoa.
Korkomarkkinoilla useimmat omaisuuslajit päätyivät miinukselle kuukauden lopussa. Yhdysvaltain obligaatioiden tuotto nousi, kun investointiluokan joukkolainoja myytiin inflaatio-odotusten heikentymisestä huolimatta.
Valuuttamarkkinoilla Yhdysvaltain dollari nousi selvästi suhteessa useisiin muihin valuuttoihin. Raaka-ainesidonnaiset valuutat kuten Australian dollari sekä joukko kehittyvien markkinoiden valuuttoja heikentyivät.
Lähes kaikki indikaattorit viittaavat Pictetin mukaan siihen, että seuraavien 1 -3 kuukauden aikana riskisiin omaisuuslajeihin on syytä suhtautua varovaisuudella. Aiempaa heikommat ennakoivat indikaattorit, korkeammat osakkeiden arvostustasot ja erityisen korkea kasvumarkkinoiden sijoitustunnelma lisäävät kaikki korjausliikkeen todennäköisyyttä osakemarkkinoilla.
Pictet keventääkin suosituksissaan osakepainotusta, sillä päämittareiden mukaan riskiomaisuuslajien näkymät heikkenevät. Joukkolainat varainhoitoyhtiö nostaa taktisesta neutraaliin painoon viimeaikaisen myyntipaineen jälkeen.
Yhdysvaltain osakkeissa näkyvyys on paras, ja maan raha- ja talouspolitiikan yhdistelmä on kohdallaan, Pictet arvioi. Euroopan näkymiä varjostaa edelleen heikko kasvu, suhteellisen vahva euro sekä luotonannon kiristyminen. Pictetin näkemyksen mukaan eurooppalaisten osakkeiden tuloskasvuennusteet ovat siksi ylioptimistisia.
Japanin osakemarkkinoiden 15 prosentin romahdus toukokuun huippuarvosta tarjoaa Pictetin mukaan puolestaan hyvän tilaisuuden hypätä mukaan vahvan talouskasvun ja kasvavien tulosten markkinoille. Kehittyvät markkinat ovat edelleen houkuttelevia pitkällä aikavälillä.
Sektoreissa varainhoitoyhtiö ottaa lievästi defensiivisen kannan ja suosii terveydenhuoltoa, kertakulutushyödykkeitä ja julkisia palveluja.
Lähde: Cocomms Oy