Osakeanalyysit

Inderes laskee Aspon tavoitehintaa

taantumaMonialayhtiö Aspo raportoi toisella vuosineljänneksellä odotuksia heikomman tuloksen. Analyysitalo Inderes näkee yhtiön näkymissä ongelmia joiden vuoksi Inderes laskee Aspon tavoitehintaa.

Aspon liikevaihto pysyi toisella kvartaalilla viime vuoden vastaavalla tasolla. Vertailukelpoinen liikevoitto oli 1,5 miljoonaa euroa, kun viime vuoden toisen kvartaalin vertailukelpoinen liikevoitto oli 1,4 miljoonaa euroa.

Toisen vuosineljänneksen osakekohtainen tulos 0,02 euroa oli kuitenkin selkeästi odotuksia heikompi. Financial Timesin tietokannan mukaan analyytikot olivat odottaneet 0,06 – 0,11 euron osakekohtaista tulosta.

Aspo ei silti muuta ohjeistustaan kuluvalle vuodelle. Yhtiö tavoittelee edelleen liikevoiton kasvua ja edellisvuoden liikevaihtoa.

Analyysitalo Inderes näkee Aspon toisen kvartaalin tuloksen selvänä pettymyksenä.

”Odotuksia heikomman liikevoiton taustalla oli ennen kaikkea Kaukomarkkinoiden selvästi odotuksia suurempi tappio sekä Telkon odotuksia pienempi liiketulos”, Inderes toteaa Nordnetin aamukatsauksessaan.

Kaukomarkkinoiden liiketappio oli selvästi Inderesin odotuksia suurempi. Myös Aspon ohjeistus Kaukomarkkinoiden näkymistä oli heikko. Inderes odottaakin tappiokehityksen ja tulokseen liittyvän epävarmuuden jatkuvan.

Kaukomarkkinat toimittaa tehokkuutta parantavia laitteita ja järjestelmiä kiinteistöihin ja teollisuudelle sekä työvälineitä ammattilaisille.

Inderes on huolissaan myös yhtiön heikkenevästä rahoitusasemasta.

”Aspon rahoitusasema heikkeni katsauskauden aikana ja Q2 lopussa gearing-% oli 170 %. Luku ylittää selvästi yhtiön mukavuusalueen (~100 %) ja yhtiö joutuu leikkaamaan osinkoaan, mikäli nettovelkaantumisastetta ei saada selvästi matalammalle tasolle”, Inderes toteaa.

Inderesin mukaan Aspon Kaukomarkkinoiden ongelmat sekä heikkenevä rahoitusasema eivät tuo Aspon osakkeeseen nousupotentiaalia lyhyellä tähtäimellä.

Inderes laskee Aspon tavoitehinnan tasolle 5,4 euroa (aiemmin 5,8 euroa). Suositus on edelleen ”Vähennä”. Päivitetty tavoitehinta on suurin piirtein Aspon nykyisen noteerauksen (22.8.) tasolla.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info@salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös