Sijoitusideat

Finanssisektorin osakkeet Pohjola Pankin ostolistalla

pankkiosakkeetPohjola Pankin kotimaisten osakkeiden osakesuositukset painottuvat vahvasti finanssisektorin osakkeisiin. Pankin viiden osakkeen suosituslistalla on kolme finanssisektorin osaketta.

Pankin kotimaisten osakkeiden suosituksissa ”lisää” tai ”osta” –suosituksia saa viisi kotimaista yhtiötä: Sampo, YIT, Aktia, Cramo ja Nordea. Suositukset ovat siis vahvasti pankkisektorille painottuvia. Vaikka Sampo onkin keskittynyt vahinko- ja henkivakuuttamiseen, on sillä vahva omistus Nordeasta.

Sammon houkuttimena ovat Pohjola Pankin mukaan odotukset kasvavista osingoista. ”Sammon kaikki kolme liiketoiminta-aluetta (Nordea, If, Mandatum Life) ovat vakaita ja tehokkaita tuloskoneita, jotka yhdessä korkean vakavaraisuusaseman kanssa mahdollistavat osingon kasvattamisen vuosi toisensa jälkeen”, pankki toteaa.

Aktian etuna on puolestaan selvästi alhaisempi arvostustaso verrattuna verrokkeihin/kilpailijoihin. Lisäksi Aktiassa piilee tulospotentiaalia mahdollisten tulevien kustannussäästöjen ja tehostamistoimien ansiosta. Hyvä vakavaraisuus ja houkutteleva osinkopotti ovat myös Aktian vahvuuksia, Pohjola Pankki arvioi.

Myös Nordea on Pohjola Pankin näkemyksen mukaan alihinnoiteltu verrattuna verrokkeihin. Pohjola Pankki uskoo alihinnoittelun korjautuvan, saatikka Ruotsin valtio saa myytyä loput Nordea-omistuksensa pois.

Nordean vahvuuksia ovat myös tiukka kustannushallinta, alenevat luottotappiot ja onnistuneet hinnoitteluratkaisut.

Kommentoi
Ylös
>