Markkinakommentit

Näillä osakemarkkinoilla yhä tuottopotentiaalia

Puola osakemarkkinatSamalla kun Venäjän pitkän aikavälin kiinnostus sijoituskohteena hiipuu, löytyy muutamasta kehittyvien talouksien maasta edelleen hyviä sijoituskohteita, arvioi LähiTapiola Varainhoito.

LähiTapiola Varainhoidon salkunhoitaja Heikki Urpelaisen mukaan Venäjän kehitys on mennyt jo pidempään sijoittajan kannalta huonompaan suuntaan.

”Nyt näyttää siltä, että poliittiset valtapyrkimykset ja Kremlin lähipiirin taloudelliset edut ajavat yhteiskuntaa ja taloutta rakentavien uudistusten ohi”, Urpelainen toteaa LähiTapiola Varainhoidon aamukatsauksessa.

Muualta Itä-Euroopasta löytyy kuitenkin edelleen mielenkiintoisia sijoituskohteita.

Esimerkiksi Puolan näkymät ovat tällä hetkellä valoisat, sillä maan maatalous ja alihankintayritykset ovat hyötyneet EU-markkinoista, Urpelainen toteaa.

Toinen mielenkiintoinen markkina tällä hetkellä on Turkki.

Maa on kärsinyt viime kuukausina maan valuutan liiran arvon laskusta ja alijäämäisestä vaihtotaseesta. Urpelaisen liiran lasku johtuu yleisestä kehittyviin talouksiin liittyvästä epävarmuudesta, eivätkä maan sisäisistä ongelmista.

”Turkin poliittiset ongelmat vaikuttavat sen sijaan normaalilta kehittyvien markkinoiden kuohunnalta. Tällä ei näytä olevan suuria vaikutuksia maan talouteen tai kuluttajien käyttäytymiseen.”

Turkin vahvuus on Urpelaisen mukaan sen vahva pk-sektori ja yrittäjähenkinen asenneilmasto.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös