Biodieselin verotuet Yhdysvalloissa ovat nousseet Neste Oilin tulosnäkymien kannalta merkittäväksi tekijäksi. Myönteisen päätöksen syntyminen on kuitenkin vielä epävarmaa.
Viime viikolla USA:n senaatin finanssikomitean puhemies ehdotti erääntyneiden biodieselin verotukien jatkoa takautuvasti ainakin vuoden 2015 loppuun saakka. Uudessa ehdotuksessa on merkittävää se, että siinä ei rajattaisi ulkomaisten toimijoita, kuten Neste Oilia verotukien ulkopuolelle.
Aiemmin jenkkipoliitikot olivat ehdottaneet, että verotukia annettaisiin ainoastaan paikallisille toimijoille.
Nordea toteaa markkinakommenteissaan, että kyseessä on kuitenkin vasta ehdotus, joka vaatii senaatin hyväksynnän. Todennäköisyys Neste Oilin kannalta myönteiseen ratkaisun löytymiseen on kuitenkin parantunut.
Tuki biodieselille on Neste Oilille tärkeä asia.
Tuki kasvattaisi yhtiön liikevoittoa vuositasolla vajaalla 100 miljoonalla eurolla, Nordea arvioi.
”Verotukipäätöksen läpimeno vaikuttaisi yhtiön kuluvan vuoden ohjeistukseen sillä Neste Oil ei ole ennusteissaan olettanut verotukien jatkuvan. Kuluvan vuoden osalta myönteinen verotukipäätös nostaisi liikevoittoa 100 miljoonaa euroa vähemmän, sillä yhtiö on epäsuotuisista hinnoista ja poliittisesta epävarmuudesta johtuen arviomme mukaan hieman vähentänyt vientiään jenkkeihin”, Nordea arvioi.
Pankkijätti Citigroup ennustaa kuitenkin, että ulkomailta tuotu biodiesel tulee jäämään verotukien ulkopuolelle. Siksi pankki kehottaa myymään Neste Oilin osakkeet.
Pankin mukaan suomalaisyhtiön uusiutuvien polttoaineiden liikevoitto tulee laskemaan peräti 55 prosenttia. Citigroupin mukaan Neste Oilin viime vuoden tulos parani merkittävästi juuri verotukien ansiosta.
Nordea arvioi kuitenkin, ettei positiivista verotukipäätöstä ole hinnoiteltu osakkeen nykykurssiin täysmääräisesti, vaikka osake vahvistuikin viikon aikana 7 %.
Neste Oilin viimeisten 12 kuukauden tuloksen mukaan laskettu p/e-kerroin on tällä hetkellä alhainen, vain 7,6. Se on selvästi verrokkeja alhaisempi. Myös tasepohjainen p/b-kerroin on sekin vain 1,37.
Alhaisesta arvostuksesta huolimatta viisi analyytikkoa antaa tällä hetkellä Neste Oilille ”myy”-suosituksen. Peräti 10 analyytikkoa antaa ”vähennä”-suosituksen.
