Markkinakommentit

Sijoitustunnelma kallistuu kehittyvien markkinoiden puoleen

Varainhoitoyhtiö Pictet Asset Management pitää ylipainon kehittyvien markkinoiden osakkeissa, mutta siirtää eurooppalaiset osakkeet alipainoon arvostussyistä. 

Maailman osakemarkkinat laskivat hieman maaliskuussa. Riskihalukkuutta vähensivät Krimin liittäminen Venäjään, Kiinan talouden laimea kasvu ja se, että Yhdysvaltain keskuspankin lausunnoista paistaa läpi halu ryhtyä korottamaan korkoja.

Osakkeissa nähtiin korjaus sen jälkeen, kun Yhdysvaltain keskuspankin uusi pääjohtaja Janet Yellen esitti Yhdysvaltojen koron nostamista niinkin aikaisin kuin huhtikuussa 2015 tai ”noin 6 kuukautta” setelirahoituksen lopettamisen jälkeen. Tämä sai markkinat aikaistamaan käsitystään korkojen noston ajankohdasta.

Kehittyneillä markkinoilla ulkomaiset sijoittajat myivät kiivaasti japanilaisia osakkeita ennen maan arvonlisäveron nostoa. Eurooppalaiset osakkeet olivat kuun lopussa myös tappiolla, kun sijoittajat seurasivat hermostuneina kehitystä Krimillä.

Krimin liittäminen Venäjään johti erilaisiin pakotteisiin, joita asettivat Yhdysvallat ja Euroopan unioni. Myös Venäjän luottoluokitusnäkymät heikkenivät. Yli 10 prosentin tappiot venäläisissä osakkeissa merkitsi tähän mennessä vuoden huonointa tulosta markkinoilla.

Kiinalaiset osakkeet olivat myös murheenkryyni.

Kiinan renminbi lähti alamäkeen, kun valuutan kaupankäyntivälin kaksinkertaistuminen ja hidastuva talouskasvu sai sijoittajat varovaisiksi. Muilla kehittyvillä markkinoilla osakkeet pitivät yllättävän hyvin pintansa keskellä tapahtumia, jotka normaalisiti olisivat aiheuttaneet kovimman kolauksen riskipitoisiin omaisuuslajeihin.

Yksittäisten osakemarkki­noiden tuloksissa oli kuitenkin suuria eroja. Indonesia nousi yli 4 prosenttia, mikä nostaa tuotot vuoden alusta lähtien miltei 20 prosenttiin. Intia, Meksiko ja Brasilia tuottivat myös hyvin, kun niiden valuutat ponnahtivat ylös.

Osakemarkkinoilla oltiin puolustautuvalla kannalla; julkiset palvelut nousivat, raaka-aineet laskivat. Kasvuosakkeet, kuten biotekniikka ja internet, laskivat huomattavasti. Kehittyneiden markkinoiden korkomarkkinoilla eurooppalaiset valtionlainat ja high yield -joukkolainat menestyivät parhaiten. Kehitystä tuki mahdollisuus Euroopan keskuspankin lisäelvytyksestä.

Riskiomaisuuslajeissa Pictet pysyy neutraaleina: vaikka varainhoitoyhtiö odottaa talouden kohentuvan, kasvu ei vielä ole riittävän vahvaa nostaakseen yritysten tuloksia.

Alueista Pictet pitää ylipainon kehittyvien markkinoiden osakkeissa, mutta siirtää eurooppalaiset osakkeet alipainoon arvostussyistä. Yhdysvaltalaiset osakkeet Pictet nostaa neutraaliin painoon, sillä USA:n kasvun odotetaan kiihtyvän.

Sektoreista Pictet lisää sijoituksia rahoitusalalle, koska alan yhtiöit hyötyvät korkojen noususta. Terveydenhoitosektorin painoa varainhoitoyhtiö laskee.

Kehittyvien markkinoiden paikallisvaluutassa olevat luotot Pictet asettaa ylipainoon. Arvostukset ovat houkuttelevia, ja varojen virtaus luotoista on rauhoittunut.

Kommentoi
Ylös
>