Työttömiä yhä enemmän ja avoimia työpaikkoja vähemmän

Työttömiä työnhakijoita oli työ- ja elinkeinotoimistoissa toukokuussa 11 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Uusia avoimia työpäikkoja oli 13 prosenttia vähemmän.

Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli toukokuun lopussa yhteensä 302 200 työtöntä työnhakijaa. Se on 33 200 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisestä kuusta 5 100:lla. Tiedot ilmenevät TEM:n Työllisyyskatsauksesta.

Nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 4 900 enemmän kuin edellisen vuoden toukokuussa eli yhteensä 37 800. Nuorten työttömyyksistä päättyi ennen kolmen kuukauden työttömyyttä tammi-toukokuussa keskimäärin 68,7 prosenttia, mikä on 4,4 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Pitkäaikaistyöttömiä eli yhdenjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli 87 200, mikä on 17 100 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 113 800 eli 10 900 enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.

Koko maassa oli lomautettuna toukokuun lopussa arviolta 29 000 henkilöä, mikä on 2 000 enemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Kokoaikaisesti lomautettuja oli yhteensä 21 400 henkilöä, joka on 5 700 enemmän kuin edellisen vuoden toukokuussa.

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoihin toukokuun aikana 36 400 eli 5 500 vähemmän kuin edellisen vuoden toukokuussa. Kaikkiaan TE-toimistoissa oli toukokuussa avoinna 75 200 työpaikkaa, mikä on 5 200 vähemmän kuin vuosi sitten.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Nordea: Kotimaisten pörssiyhtiöiden tulokset nousevat edelleen

Seuraava artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Nordea: Kustannussäästöt tukevat Keskoa