Metsäteollisuus mukautuu uuteen toimintaympäristöön ja pysyy Suomessa, toteaa Evli Pankin analyytikko Markku Järvinen.
Järvinen luettelee blogissaan useita metsäteollisuuden Suomeen kohdistuvia investointeja.
”UPM rakentaa biojalostamoa Lappeenrantaan 150 miljoonalla eurolla ja laajentaa sellutehtaitaan Kuusankoskella ja Pietarsaaressa. Stora Enso investoi 110 miljoonaa euroa Varkauden hienopaperitehtaan konvertointiin kartonkitehtaaksi. Metsä Group puolestaan suunnittelee yli miljardin euron biotuotetehdasta Äänekoskelle ja uudesta kartonkikoneestakin vihjaillaan”, Järvinen luettelee.
Metsäteollisuuden täydellistä romahdusta Suomessa on ounasteltu laajasti. Tilanne näyttää kuitenkin muuttuneen.
Ensinnäkin paperin kysyntä on tänä vuonna laskenut vähemmän kuin viime vuonna. ”Euroopassa paino- ja toimistopaperin paperien kysyntä laski vuoden ensimmäisessä kvartaalissa vain 2 prosenttia, kun viime vuonna pudotusta tuli vielä 5 prosenttia”, Järvinen toteaa.
Paluuta kasvu-uralle ei Järvisen mukaan paperin kysynnässä kuitenkaan ennusteta, mutta pakkausteollisuudessa kysyntä on positiivisella uralla talouskasvun ja nettikaupan siivittämänä. Kysynnän kasvaessa osa paperikoneista voidaan muuttaa tähän käyttöön.
Lisäksi sellun hinnat ovat pysyneet hyvällä tasolla jo vuodesta 2010. ”Finanssikriisi lopetti investoinnit maailmanlaajuisesti ja samalla Kiinan kysyntä jatkoi kasvuaan. Myös tarve pohjoisesta kuidusta valmistetulle sellulle on jatkanut kasvuaan kartongin ja pehmopaperin perässä”, Järvinen toteaa.
Järvisen mukaan Suomen metsäteollisuus on reagoinut muuttuneeseen toimintaympäristöön mukautumalla. ”Paperin painoarvo on laskenut pakkaamiseen ja selluun verrattuna. Näiden rinnalla kehitetään myös uusia biotuotteita, joista ei ehkä synny suurteollisuutta lyhyellä aikajänteellä mutta pidemmällä tähtäimellä tulevaisuus on valoisa.”
Rakennemuutos on ollut metsäteollisuudessa ajoittain raju, ja se tulee jatkumaan, Järvinen arvioi.