Vuokrasimme äskettäin asuntoa Jyväskylästä ja vuokralaistarjonta oli tavallista heikompaa. Syynä oli varmasti ajoitus. Paras loppukesän sesonki oli jo ehtinyt loppua. Toinen heikentävä tekijä oli sijainti: asunto sijaitsee noin viiden kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta.
Ensimmäiseen ilmoitukseen jäi laittamatta tieto, että luottotietojen oltava kunnossa. Yhteydenottoja tuli tasaiseen tahtiin. Valtaosalla soittajista luottotiedot olivat kuitenkin kuralla, joten vuokraus ei edennyt. Alla kolme tekijää, joista vähintään kahta käytti jokainen yhteydenottaja, jolla asiat eivät olleet kunnossa:
1. Puhelu tulee prepaid-liittymästä. 046-alkuinen numero on varma merkki siitä, että kyseessä on prepaid-liittymä. Kun ihminen käyttää prepaid-liittymää, on hänellä todennäköisesti luottotiedoissa merkintöjä. Prepaid-liittymässä voi yhtä hyvin olla muukin alku kuin 046, joten asia kannattaa tarkistaa. Käytännössä sen voi tarkistaa niin, että laittaa numeron johonkin finder-palveluun ja jos liittymälle ei löydy omistajaa, on se todennäköisesti prepaid. Toinen vaihtoehto on salattu numero, mutta tämä on yhtä todennäköistä kuin hyvän sijoitusasunnon löytyminen tässä markkinassa.
2. Kiire. Vuokralaisehdokkaalla on tavaton kiire asian etenemisen suhteen. Asuntoa ei välttämättä olla edes halukkaita tulla katsomaan vaan sopimus ollaan valmiita solmimaan saman tien.
3. Epämääräiset tarinat. Luottotietonsa menettäneet asunnonetsijät ovat monesti asunnottomia. He nukkuvat kavereiden nurkissa tai jossain muualla. Tarinoita on moneen junaan: milloin on saatu töistä potkut, milloin sairastuminen on sekoittanut asiat. Eräskin kaveri oli sen takia pyytänyt lomautusta töistä, että saisi paremmin etsiä asuntoa.
Pääasiassa ihmiset kysyttäessä myönsivät, jos maksuhäiriöitä oli. Määriä ja kestoa kuitenkin vähäteltiin poikkeuksetta. Katsoimme muutamalta asiallisen kuuloiselta kyselijältä luottotiedot ja maksuhäiriöitä oli paljon. Monet häiriömerkinnät olivat varsin tuoreita. Ihmisen sanaan ei tässä asiassa voi luottaa.
Hyvillä hakijoilla taas oli yleensä muitakin asuntoja, joita menivät katsomaan. Totesimme, että tämä kokeilu oli tässä ja muokkasimme ilmoituksia niin, että edellytyksenä on puhdas luottotietorekisteri. Hyviä hakijoita tuli tasaisesti ja viimein eräs nuori mies oli halukas vuokraamaan asunnon. Aikaa ensimmäisestä ilmoituksesta asunnon vuokraukseen meni noin kaksi viikkoa. Ei mikään mahdoton aika, mutta tuntui toki pitkältä verrattuna huippusesongin ja huippuasunnon vuokraukseen, joka onnistuu jopa päivässä.
Johtopäätös: Kaiken kaikkiaan saimme parin viikon aikana yli 20 yhteydenottoa, joista yli puolella oli maksuhäiriömerkintöjä. Monenlaisia hakijoita on liikkeellä, joten vuokranantajan on syytä olla varuillaan ja selvittää tulevan asukkaansa taustat ennen sopimuksen solmimista. Parempi pitää maltti matkassa ja odottaa rauhassa hyvää hakijaa kuin vuokrata asunto suin päin kelle hyvänsä. Puolikas tai kokonainen tyhjä kuukausi on pieni menetys verrattuna häädöstä aiheutuvaan mielipahaan ja vuokranmenetyksiin.
Joonas Orava, Olli Turunen
Joonas Orava ja Olli Turunen ovat aktiivisia asuntosijoittajia. He ovat kirjoittaneet vuonna 2013 ilmestyneen asuntosijoittamista käsittelevän kirjan nimeltä Osta, vuokraa, vaurastu (Talentum) ja kirjoittavat kaksi kertaa kuussa julkaistavaa blogia www.ostavuokraavaurastu.com –sivustolla.
046-alkuinen puhelinnumero ei aina ole prepaid. Itselläni on sellainen.
Ihme ku et sanonut prepaid liittymien käyttäjien olevan huoria ja huumekauppiaita.
Prepaid numeroita on muitakin ja niitä käyttävät ihan ns
tavallisetkin ihmiset.
Luottotietoni eivät ole puhtaat. Olen silti vakituisessa työsuhteessa oleva sairaanhoitaja. Puolisoni opiskelee teologiaa ja aikoo papiksi. Olen aivan tavallinen ihminen ja vapaa-ajan vietän lähinnä puolisoni kanssa ulkoillen tai televisiota katsellen, toisinaan teen oman jaksamiseni puitteissa vapaaehtoistyötä. Kun jään vapaille, aloitan ne tekemällä kodissani kunnon siivouksen. Kotini saa aina kehuja siisteydestään. Työkaverit kehuvat vastuullisuuttani työssä. Asiakkaat antavat kiitosta rauhallisuudestani ja empasttisuudestani.
Kysyn vuokranantajalta luvan joka ikiseen naulan tai ruuvin laittoon. Vuokran maksan 2 viikkoa ennen varsinaista viimeistä maksupäivää heti palkan saatuani. En polta ja alkoholia käytän noin pari kertaa vuodessa työpaikan illanistujaisissa, silloinkin vain ruokailujen yhteydessä. Suurimmat paheeni ovat koukuttavien kissavideoiden katselu Youtubesta, suklaan syöminen sohvan nurkassa viltin alla sekä joskus pikkutunneille venyvä dekkareiden lukeminen tai katselu televisiosta. Eikö tulekin mielikuva kiltistä hissukasta, joka viettää aika rauhallista elämää? Tuo mielikuva pitää täysin paikkansa.
Luottotietoni olen menettänyt aikuisuuden kynnyksellä vuosia sitten. Opiskelin toisella paikkakunnalla, mutta koulun alkaessa en löytänyt ajoissa tarpeeksi edullista asuntoa. En ollut koskaan kuullut toimeentulotuesta enkä osannut pyytää rahallista apua keneltäkään. Otin opintolainaa ja lopulta pikavippejä, jotta voisin ostaa ruokaa, koulukirjoja ja bussikortin yms ”pakollista”. Opintotukeni meni lähes täysin vuokraan ja opintolainasta iso siivu takuuvuokraan. Silloinkin, tiukkoina aikoina, maksoin kuitenkin aina ensimmäisenä vuokran ja vasta sitten katsoin muut menot. Lopulta löysin halvemman asunnon. Elämä uudessa kaupungissa kaukana perheestä ja vanhoista ystävistä sekä huoli taloudellisesta pärjäämisestä olivat kuitenkin opiskeluterveydenhoitajan mukaan suurimpana syynä laukaisemassa masennusta. Masennuksen vuoksi en jaksanut enää hoitaa velkoja, mutta silloinkin hoidin vuokrat etuajassa ja valmistuin koulustanikin erinonaisin arvosanoin.
Alun kuvauksen perusteella luonnehtisin itseäni aika tavalliseksi ja rauhalliseksi ihmiseksi, joka ei vain nuorempana ajatellut asioita aivan loppuun asti. Kukapa ei olisi nuoruudessaan tehnyt virheitä – osa pienempiä ja osa isompia. Tällä hetkellä kuitenkin korjaan näitä virheitäni ja maksan velkojani koko ajan takaisin. Omasta ja vuokranantajani mielestäni olen kelpo vuokralainen, joka hoitaa asumiseen liittyvät asiat aina tunnollisesti ja sovitusti.
Ymmärrän, että vuokranantajalle luottotiedoton vuokralainen on suuri riski ja jokainen saa tietenkin päättää kenet omaan asuntoonsa huolii. Toivoisin kuitenkin, ettei meitä kaikkia luottotiedottomia leimattaisi hämäriksi hyypiöiksi, joiden sanaan ei voi luottaa. Kun kerroin asuntonäytössä nykyiselle vuokranantajalleni ensin itsestäni ja lopuksi otin itse puheeksi, ettei minulla ole luottotiedot kunnossa, vastasi hän, että ”ei uskoisi”. Niin. Monilla on olettamus, että luottotiedoton on se päihteiden väärinkäyttäjä, paikat hajottava tai resuisen oloinen tyyppi, joka tuhoaa asunnon. Heitäkin joukkoon aivan varmasti mahtuu. Tätä stereotypiaa toivoisin kuitenkin oman tarinani esimerkillä hieman ravistella. Ymmärrän tietenkin, ettei vuokranantajaa huvita ottaa riskiä, jos tarjolla on ehdokas, jolla luottotiedot ovat puhtaat, enkä väitä että riski kannattisi ottaakaan. Mutta noin yleisesti toivoisin, että meidät luottotiedottomat nähtäisiin ihmisinä, jotka ovat kyllä tehneet virheitä, mutta joita ainakin osa meistä yrittää myös korjata. Vuokranantajan näkökulmasta kannattaa katsoa, ovatko virheet tehty vuokranmaksussa vai muissa asioissa ja ovatko ne tuoreita vai esimerkiksi nuoruuden tyhmyyksiä. Asuntoaan vuokratessa saa jokainen pelata niin varman päälle kuin haluaa ja niin kannattaakin, ilman muuta. Mutta edes muissa asioissa ja mielikuvissaan olisi jokaisella kenties vaihtoehtona olla leimaamatta kaikkia luottotiedottomia toivottomiksi tapauksiksi, jotka eivät luottotietonsa sotkeneena hoida mitään muitakaan elämän osa-alueita kunnolla.
Tanja, tilanteesi on hyvin tuttu ja periaate on varmasti jokaisen vuokranantajan tiedossa.
Jos minulla olisi tällä hetkellä asunto vuokrattavana, vuokraisin sen oitis sinulle. Useamman kerran kuitenkin on ollut pakko luottaa Luottotietorekisteriin siitä huolimatta, että kivempi olisi ollut luottaa ihmiseen.
Se, miksi luottotieto-nimistä stereotypiaa ei silti voi ohittaa, johtuu ainakin näistä:
1. Luottotietorekisteri on ainoa juridiseti validi foorumi, jonka perusteella on laillisesti mahdollista valita vuokralainen – suomeksi siis torjua maksukyvytön tai pahimmassa tapauksessa potentiaalinen ongelmavuokralainen. Jos käytät mitä muuta tahansa perustetta, voit joutua käräjille syrjinnästä yms – siis vaikket missään vaiheessa olisi ääneen lausunut, mikset vuokrannut asuntoasi juuri hänelle.
On laillista torjua lemmikin omistava vuokralainen, muttei satapäisen suvun omaavaa ja kulttuuris-etnisesti asuntoa tietyllä tavalla käyttävää vuokralaista.
2. Kunnossa olevat luottotiedot korreloivat kunnossa olevaan maksukykyyn ja sosiaalisten yms ongelmien puuttumiseen. Kaikki muu korreloiminen tai vuokralaisen profilointi ovat tässä maassa kiellettyjä.
3. Tarinasi on vakuuttava, mutta todisteiden kerääminen kertomiesi asioiden tueksi olisi ison työn takana. Tuhat kertaa nopeampaa on katsoa sieltä rekisteristä ja esittää pahoittelut, kun et tällä kertaa tullut valituksi.
4. Ei ole olemassa(?) ”positiivista vuokralaisrekisteriä”, ei edes siinä muodossa kuin mm Airbnb:llä, johon sekä vuokralainen että vuokranantaja voivat kirjoittaa mainelauseita toisistaan. Tulossa oleva positiivinen luottorekisteri ei palvele samaa asiaa, koska se tavallaan vain nimeää maksukyvyttömyyden ei-maksukyvyttömyydeksi, kykenemättä valaisemaan asiaa sen enempää.
5. ”Vuokranantajan näkökulmasta kannattaa katsoa, ovatko virheet tehty vuokranmaksussa vai muissa asioissa ja ovatko ne tuoreita vai esimerkiksi nuoruuden tyhmyyksiä.”
-Kuten totesin, juuri niin pitäisi tehdä, mutta juuri se on tässä maassa juridisesti mahdotonta, koska siitä on ”tasa-arvon” nimissä tehty poliittisesti mahdotonta.
Positiivinen vuokralaisrekisteri jossain muodossa olisi mielestäni asian ratkaisu. Sen valvojiksi ei kuitenkaan pidä päästää poliitikkoja, koska heidän agendansa vesittäisi koko idean.
Pitäisiköhän tätä julkaisua päivittää? 046 ei ole mikään varma merkki prepaidista.
Tuo Tanjan tarina on samankaltainen kuin itselläni. Nuorena tuli tehtyä typeriä ratkaisuja ja niistä kärsitään edelleen.
Tuli otettua opintolainaa, avattua puhelinliittymiä, pikavippejä ja laskut jäivät maksamatta. Ei 60€/kk opintotuesta makseta satojen eurojen kuukausittaisia menoja.
Silloin aikuisuuden kynnyksellä minulle ei kukaan opettanut minkäänlaista taloudenhallintaa ja kuvittelin, että maksan kaiken pois kunhan saan työtä ja rahaa. Ei onnistunut. Valmistuin koulusta eikä 2000-luvun alussa ollut juurikaan työtä vastavalmistuneille. Eikä ollut suhteita, joilla olisi jonkun paikan saanut.
Tämä johti tietysti siihen, että laskut jäivät maksamatta ja luottotiedot meni.
Nykyään asiat ovat hyvällä mallilla. Vaikka luottotiedoissa on edelleen iso musta pilvi, olen ymmärtänyt enemmän rahan käytön päälle ja siihen jos on tiukkaa niin silloin kiristetään lompakon nyörejä.
Vuokrat ja muut tärkeät menot tulee hoidettua ajallaan ja ei enää eletä ns. päivä kerrallaan vaan mietitään taloudellista toimeentuloa myös tulevaisuudessa.
Tuo idea positiivisesta vuokralaisrekisteristä voisi kyllä toimia jos luottotiedoton, vuokransa ajallaan maksava, ihminen saisi sinne merkinnän siitä, että on hyvä vuokralainen ja näin etenisi vuokralaista valittaessa paremmille paikoille. Kannatetaan.
Minullakin on prepaid-liittymä ja luottotiedot kunnossa. Puheluihin menee 1-2 euroa kuukaudessa joten en ota sellaista liittymää jossa kuukauden perusmaksu on huomattavasti suurempi kuin puheluihin menevä raha, vaikka puhelut olisivat sitten”ilmaisia”
Toivottavasti vuokralaiset särkevät oravajyrsijöiden ja muiden lahtarien kämpät ja jättävät joka ikisen vuokran maksamatta.
Se, että jos puhelinliittymän käyttäjää/omistajaa ei löydy numeropalveluista, ei tee tästä mitenkään kansalaisoikeksiaan menettänyttä. Itselläni on salaiset, osoite ja numerotiedot ammattini vuoksi ja onpa jopa prepaid liittymäkin toisessa puhelimessa. Aika ylimielistä tekstiä ”asuntosijoittajalta”. Suurin osa luottotietonsa menettäneistä on heistäkin ihan normaaleja ihmisiä. Tämä keinottelutalouden hallitsema saalistusyhteiskunta kyllä tekee helposti ihmisistä ö-luokan kansalaisia. Jonakin päivänä herra sijoittajakin lähestyy porttia, missä euroja ei kysellä. Tyhjin käsin lähdet sinäkin täältä. Ja muuten on hyvä muistaa, että vuokraajallakin on paitsi velvollisuuksia niin myös oikeuksia ja se hämmästyttävän usein teityiltä tahoilta unohtuu.