Venäjä, Suomen talous ja asuntomarkkinoiden heikko tila painavat YIT:n näkymiä.
Inderesin arvion mukaan YIT:n osakkeessa ei ole nykyisessä toimintaympäristössä toistaiseksi nousuvaraa pitkän aikavälin potentiaaliin nähden – houkuttelevasta arvostustasosta huolimatta.
YIT tiedotti viime viikolla myyneensä sijoittajille yhteensä 85 miljoonalla eurolla kolme toimitilakohdetta ja 30 miljoonalla eurolla asuntoja. Kaupat laskevat selvästi yhtiön korkeaksi kohonnutta velkaisuutta ja liiketoiminnan riskitasoa.
Tämä ei kuitenkaan analyysifirmalle riitä. ”Suomen rakennusmarkkinoiden (noin 2/3 liikevaihdosta) näkymät ovat kokonaisuutena katsoen seuraavalle 12 kuukaudelle hyvin vaisut”, Inderes toteaa Nordnetin aamukatsauksessa.
Inderesin arvion mukaan Suomen asuntomarkkinoiden näkymät ovat kesän jälkeen synkistyneet ja näkymät vuoteen 2015 ovat varsin heikot.
”Kuluttajien ostovoima ja työllisyysaste ovat heikentymässä ja epävarmuus korkealla. Asuntojen hinnat laskivat Suomessa maalis-elokuussa ja uskomme kehityksen jatkuvan heikkona vuoteen 2015”, Inderes toteaa.
Myös Venäjän tilanne rasittaa YIT:tä. ”Venäjän asuntomarkkinoiden keskeisten ajurien kehitys on jatkunut heikkona. Rupla heikentyy edelleen, öljyn hinta laskee, reaalipalkkojen kasvu on hidastunut lähelle nollaa ja korkotaso on nousussa”, Inderes summaa.
Asuntojen kysyntä on Venäjällä ollut kevään jälkeen selvästi viime vuotta vaisumpaa ja myös YIT:n asuntomyynti on jäänyt kolmannella vuosineljänneksellä viime vuoden alapuolelle.
Tässä ympäristössä analyysitalo odottaa Venäjän asuntojen reaalihintojen kehittyvän negatiivisesti ja asuntojen myyntimäärät kääntyvät selvään laskuun.
”Ennustamme vallitsevassa markkinaympäristössä laskua myös YIT:n Venäjän liikevaihtoon ja kannattavuuteen loppuvuonna ja ensi vuonna”, Inderes ennustaa.
YIT:n osakkeen arvostustaso on painunut yhtiön pitkän aikavälin potentiaalin nähden hyvin edulliseksi. Inderesin ennusteilla YIT:n P/E-kertoimet kuluvalle ja ensi vuodelle ovat 9x ja 11x. Osinkotuotto-odotus on noin 5 % ja kuluvan vuoden P/B-kerroin on 0,9x.
Siitä huolimatta kuluvana vuonna yhtiön tuloskehitys on liian heikkoa ja riskitaso turhan korkea positiivisen suosituksen perustelemiseksi, Inderes perustelee.
Inderes laskee YIT:n suosituksen tasolle ”Vähennä” aiemmalta ”Lisää”-tasolta. Osakkeen tavoitehinnan Inderes laskee 5,8 euroon aiemmasta 7,0 eurosta.