Rahastotietoa

Pohjoismaisilla pienyhtiörahastoilla raskas vuosi

Rahastotutkimusyhtiö Morningstarin selvityksen mukaan harvat pohjoismaiset pienyhtiöihin sijoittavat rahastot ovat selvinneet kuiville tänä vuonna.

Vuoden 2014 tuotot eivät ole olleet pienyhtiörahastoissa mairittelevia. Morningstarin seuraamista 13 rahastosta vain kolmen rahaston tuotot ovat olleet positiivisia.

Näidenkin rahastojen tuotot ovat olleet vaatimattomia. Parhaiten tuottaneen Parvest Equity Nordic Small Cap –rahaston tuotto on ollut vaivaiset 3,4 prosenttia.

Morningstarin mukaan koko pohjoismainen pörssimarkkina oli maanantain 20.10 jälkeen hieman plussalla tältä vuodelta (VINX-indeksi +2,22 %). Sen sijaan pienten yhtiöiden osakkeet olivat Carnegie Small CSX Nordic TR -indeksin perusteella 1,8 prosenttia miinuksella.

”Heikkenevä talouskasvu niin Euroopassa kuin muualla maailmalla alkoi heijastua pienten ja keskisuurten yhtiöiden kursseihin jo kesällä ja meno syksyllä on ollut kylmää”, rahastotutkimusyhtiön rahastoanalyytikko Matias Möttölä toteaa raportissaan.

Mielenkiintoista Morningstarin analyysissa on se, että pienyhtiörahastojen tuotot ovat jääneet pienyhtiöindeksiäkin alhaisemmaksi. Pienyhtiörahastojen keskimääräinen tuotto on 4,3 prosenttia tappiolla tänä vuonna.

Pienyhtiörahastojen heikkoa tuottoa ei siis selitä pelkästään kyseisen markkinan heikko veto.

Pienyhtiörahastojen heikolle menestykselle ei näytä löytyvän yhtä selkeää selitystä. ”Vuoden 2013 heikompaa menestystä saattaa ehkä selittää yleinen piirre: pienyhtiörahastot alkavat jätättää, kun nousuvaiheen alkuhuuma on takana; näin kävi 2004, 2010 ja 2013”, Möttölä toteaa.

Pidemmän kolmen vuoden tarkastelu paljastaa toisenkin mielenkiintoisen havainnon.

Möttölän mukaan pienyhtiörahastot tuotot ryhmänä ovat kolmen vuoden tarkastelussa samaa tasoa kaikkien pohjoismaihin sijoittavien osakerahastojen kanssa, mutta yleisimmin käytetylle Carnegien indeksille ne häviävät tuntuvasti, noin 1,6 prosenttiyksikköä vuodessa.

On kohtalon ironiaa että tuo 1,6 prosenttia on myös keskimääräinen vuosittainen hallinnointipalkkio.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös