Nordea laski Elisan osakkeen suosituksen torstaina tasolle ”Pidä”, kun se aiemmin oli ”Osta”. Kansainvälinen jättipankki on Nordean kanssa eri linjoilla.
Samalla pankki leikkasi osakkeen tavoitehintaa 25 euroon. ”Elisan osake on kehittynyt viime kuukausina selvästi kehittyvillä markkinoilla toimivia pohjoismaisia verrokkejaan vahvemmin ja osakkeen nousuvara onkin aiempaa rajallisempi”, Nordea toteaa markkinakommenteissaan.
Nordean mukaan lyhyellä tähtäimellä Elisan riskiä nostaa teleoperaattoreiden kiivas hintakisa Suomessa.
”Elisa ja DNA ovat vastanneet TeliaSoneran syksyllä aloittamaan 4G-kampanjointiin, ja näemmekin riskinä kireän hintakisan pitkittymisen. Nordea Marketsin ennusteissa Elisan osinko vuodelta 2014 pysyy viime kevään tasolla 1,30 eurossa, mikä eilisellä osakekurssilla tarkoittaisi 5,7 %:n osinkotuottoa”, Nordea toteaa.
Edellisellä viikolla puolestaan amerikkalainen Citi antoi Elisan osakkeelle ”Osta”-suosituksen. Citin analyytikko Simon Weeden arvioi katsauksessaan, että Elisan hinnoitteluvoima kasvaa. Lisäksi yhtiön 4G-liittymien kysyntänäkymät ovat vahvat, sillä mobiilidatapalveluiden käyttö on laajalti yleistymässä.
Weedenin mukaan Elisan osake on p/e-kertoimella, vapaalla kassavirralla ja osinkotuotolla mitattuna aliarvostettu.
Viime vuoden kolmannella neljänneksellä Elisan tulos kasvoi viime vuoteen verrattuna. Osakekohtainen tulos nousi kolmannella kvartaallilla 0,43 euroon edellisvuoden 0,38 eurosta. Yhtiön liikevaihto kuitenkin laski hieman.
Elisan 4G-liittymien kysyntä jatkui vilkkaana, mikä on Elisan mukaan merkki asiakkaiden valmiudesta maksaa enemmän nopeammista yhteyksistä.
Elisan kurssi on noussut vahvasti vuosina 2013 ja 2014. Osakekurssi laski vuonna 2013 alle 14 euron, mutta on noussut sieltä nykyiseen lähes 23 euron tasoon.