Talouden trendit

Musiikin suoratoistopalvelu Spotify saa kilpailijan – Suomesta

Suomalainen Memcom on tehnyt musiikin suoratoistopalvelun. Yhtiö hakee markkinoita euraasian maista.

Asiasta kertoo Digitoday. Memcomin musiikkipalvelu on tehty olosuhteisiin, joissa Spotify ja Deezer eivät toimisi.

Musiikkipalvelun sovellukset on toteuttanut suomalais-venäläinen Constant Software. Sovellus tehdään mitä moninaisimmille laitteille, sillä entisissä neuvostotasavalloissa verkkojen ja puhelimien kirjo on laaja.

Memcomin tuettujen laitteiden listalta löytyvät muun muassa Nokian S40-käyttöjärjestelmään perustuvat puhelimet. Sovellus on saatavissa myös Androidille, iOS:lle, Windows Phonelle ja Blackberrylle.

”Operaattorien asiakaslojaliteetti Euraasiassa on hyvin matala. Operaattorit ovat tyytyväisiä, kun musiikkipalvelu sitouttaa asiakkaat heihin”, kertoo Memcomin musiikkipalvelun kaupallistamisesta vastaava Timo Jalo.

Spotify on noussut jo huikeaan arvoon. Yhtiö on parhaillaan hakemassa uutta rahoitusta. Uudella rahoituskierroksella Spotifyn arvo saattaa nousta uutistoimisto Bloombergin sisäpiirilähteiden mukaan jopa kahdeksaan miljardiin dollariin. Se olisi tuplasti enemmän kuin 2013 ja noin miljardi enemmän kuin vielä tammikuussa arvioitiin.

Suuret levy-yhtiöt ovat olleet tyytymättömiä Spotifyn toimintaperiaatteeseen. Universal Music kertoi Financial Timesille, että yhtiö aikoo painostaa Spotifyta rajoittamaan ilmaisversionsa tarjontaa. Universal haluaa, että näin yhä useampi käyttäjä siirtyisi maksavaksi asiakkaaksi.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—ReadPeak vapaasti artikkeliin sijoitettavan html-koodin skripti -->

Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös