Tietoliikenneyhtiö Elisa tarjoaa sijoittajille pankin mukaan hyvää kannattavuutta ja matalaa riskiä.
Elisan osakekurssin kova nousu vuodenvaihteen jälkeen johtuu Handelsbankenin mukaan yhtiön hyvästä johdonmukaisuudesta ja liiketoiminnan tasaisuudesta. Elisan osake on noussut vuodevaihteesta jopa 42 prosenttia, 31 euroon.
Handelsbanken laski osakkeen suositusta heinäkuussa, kun se oli 29 eurossa. Tuolloin pankki näki Elisan osakkeen arvostuksen jo haasteellisena.
”Uskomme nyt kuitenkin, että Elisa tarjoaa hyvää käyttökatteen kasvua ja matalaa riskiä aikana, jolloin sen pohjoismaisten kilpailijoiden ennustettavuus on puolestaan heikentynyt huomattavasti”, Handelsbanken toteaa aamukatsauksesssaan.
Elisa nosti juuri rajattoman 3G-liittymän hintaa ja laski alennusjakson pituutta puoleen entisestä. Handelsbankenin mukaan tämä on tuottomielessä positiivinen teko ja tukee asiakkaiden siirtymistä nopeampiin, mutta vain hieman kalliimpiin 4G-yhteyksiin.
”Samaan aikaan perinteisistä kiinteiden kustannuksien tuotteista tulevat ongelmat alkavat vähentyä, kun niiden osuus tuotoista laskee”, pankki toteaa.
Handelsbankenin mukaan Elisa on hyvissä käsissä ja sen johdolla on näyttöä kustannusten onnistuneesta hallinnasta.
Osakkeen kohonnut arvostus tarkoittaa kuitenkin sitä, että yhtiöllä on nyt vähemmän varaa virheisiin. ”Me näemme operatiiviset riskit kuitenkin vähäisinä”, pankki arvioi.
Handelsbanken nosti Elisan suosituksen tasolta Vähennä tasolle Lisää. Lisäksi osakkeen tavoitehinta nousi aiemmasta 28 eurosta 33 euroon.