Markkinakommentit

Missä kohdassa luottosykliä olemme?

Varainhoitaja Standard Life Investments varoittaa sijoittajia, että tänäkin vuonna maailman luottomarkkinoilla on odotettavissa epävakaista säätä. Myös hajonta eri alueiden välillä kasvaa.

Helmikuun Global Outlook -katsauksessa Standard Life Investmentsin luotoista vastaava johtaja Craig MacDonald on arvioinut useiden indikaattorien avulla, missä kohdassa luottosykliä sijoittajat ovat. Indikaattoreita olivat muun muassa pankkien luotonantoehtojen trendit, yritysten velkarahoitusaste ja valtionlainojen tuottokäyrän tasaisuus.

“Vaikka luottomarkkinoilla oli paineita viime vuonna, eri alueiden ja investointiluokan velkapapereiden tuotoissa oli selviä eroja, jotka loivat fiksuille sijoittajille mahdollisuuksia. Eurooppalaiset high yield -lainat menestyivät yhdysvaltalaisia paremmin, Ison-Britannian investointiluokka euroaluetta paremmin, ja Aasian kehittyvien markkinoiden luotot pärjäsivät vahvasti Kiina-huolista huolimatta”, Craig MacDonald sanoo.

Vuoden 2016 alku on kuitenkin ollut heikko ja tasaisempi alueiltaan ja tuotteiltaan kuin edellinen vuosi. Pankkien luotonantoehdot ovat tiukentuneet kehittyvillä markkinoilla, ja ilmassa on merkkejä samasta Yhdysvalloissa, vaikka Euroopassa lainaaminen helpottuu edelleen. Yritysten velkarahoitus on suhteellisen korkealla investointiluokassa, mutta on 1990-luvun tasoa alempana, kun energia- ja hyödykesektorit on poistettu luvuista.

Vaikka tuottokäyrät ovat tasaantuneet, ne ovat edelleen jyrkempiä kuin edellisissä laskusuhdanteissa. Vaikka maksuhäiriöt ovat lisääntyneet, ne ovat juuri nousseet historiallisen alhaiselta tasolta, eivätkä ne indikaattorina ole yleensä ennakoivia.

Yhdysvaltalaiset high yield -lainat olivat vuonna 2015 yksi heikoimmista luottomarkkinoista, jonka tuotto oli -5 %. Miltei puolella joukkolainoista oli negatiivinen tuotto, ja useat niistä joutuivat ongelmiin. Vähän yli 20 % yhdysvaltalaisista high yield -lainoista on energia- ja hyödykepohjaisia ja siksi alttiita hyödykkeiden hintojen laskulle. Ongelmia on nähty myös vähittäiskaupassa ja telealalla, mutta niissä tuottoerot ovat laajentuneet 9 %:iin, mikä luo poimintamahdollisuuksia.

Yhdysvalloissa investointiluokan hyvälaatuiset liikkeellelaskijat näyttävät nyt halvoilta. Vaikka varainhoitoyhtiö välttää Yhdysvalloissa joitakin pienehköjä alueellisia pankkeja, joilla on liikaa sijoituksia hyödykkeisiin, asiat ovat toisin JP Morganin kaltaisten suurten pankkien kanssa. Niillä on vahva tase ja vähän sijoituksia hyödykkeisiin.

Markkinoita ovat huolestuttaneet myös kehittyvät markkinat. Venäjän yrityslainat menestyivät kuitenkin vahvasti vuonna 2015 Venäjän lukuisista ongelmista huolimatta. Myös kiinalaiset luotot olivat tuottavia, varsinkin kiinteistöjoukkolainat. Kehittyvien markkinoiden luotoissa on siis mahdollisuuksia sekä riskejä.

“Odotamme volatiilisuutta luottomarkkinoilla tänäkin vuonna ja uskomme laskusuhdanteen riskin olevan pienempi kuin mitä markkinat hinnoittelevat. Ympäristössä on mahdollisuuksia valikointiin.”

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös